Kaikki sai aikoinaan alkunsa My little poneista. Niitä metsästin kirpputoreilla sillä välin, kun isä etsi lp-levyjä ja kirjoja. Kyykistelin pienillä jaloillani pöytien alle, kaivelin pahvilaatikoita ja kysyin, mitä ponilla on hintaa. Harva myyjä vastusti pienen lapsen tinkimistä. Muistan saaneeni leluja muutamilla markoilla. Nykyään ponien arvo on huomattavasti enemmän.
Nyt, 33-vuotiaana, en enää kuikuile värikkäiden muoviponien perään yhtä autuaasti kuin ennen vanhaan. Hasbron valmistamien lelujen tilalle ovat tulleet vaatteet, asusteet, huonekalut, astiat, kirjat, sisustusesineet ja asiat, joita en ikinä odottanut löytäväni käytettynä. Tuhansien kierrettyjen kirppareiden ja menetettyjen tuntien kokemuksella tiedän, että voin löytää lähes kaiken tahtomani muualta kuin uutena kaupasta.
Kirpputoreilla käyminen on itselleni löytöretkimäinen elämäntapa, jota noudatan yhtä säntillisesti kuin jotkut noudattavat tietynlaista ruokavaliota. Käyn eri kirpputoreilla säännöllisen epäsäännöllisesti. Paikat vaihtuvat kuukausien ja sesongin mukaan, sillä pidän vaihtelusta – myös vaatekaapissa.
Vaatteita, kirjoja ja huonekaluja…
Lähtökohtaisesti en etsi kirpputoreilta mitään, minä vaan satun löytämään. Jos mieheni, joka tutustui Suomen kirpputorikulttuuriin vasta myötävaikutuksellani, lähtee mukaan, hän löytää ani harvoin ostettavaa. ”Tämä on ihan surkea paikka, lähdetään jo pois”, on tyypillisin lause, jonka hän päästää suustaan jokaisen kirpparin kohdalla. Hokema on muodostunut jo sisäpiirivitsiksi. Yleensä itse poistun paikalta tuntia myöhemmin isojen ostosten kera ja totean: ”Olipa hyvä kirppis.” Vuosien kiertelyni tuottaa tulosta. Erotan pöydästä jo nopealla silmäyksellä, onko myyjällä mitään kiinnostavaa.
Ei varmaan tule yllätyksenä, että myös kotimme on sisustettu kirppislöydöin. Jos tarvitsen lipaston, senkin tai pöydän, etsin sen kaikista mieluiten Torista. Pidän siitä, että kirppislöytöjen myötä sekä kotiamme että tyyliäni on mahdotonta matkia. Siksi vaatekaapissani on lähestulkoon ainoastaan käytettynä ostettuja mekkoja, housuja, paitoja, farkkuja, laukkuja ja kenkiä. Kierrätetty vaate on parhaimmillaan ainoa laatuaan.
Mitä sitten tällä hetkellä ostan eniten? Kuten kuvista voit päätellä, poimin yleensä mukaani vaatteita. Jotta henkarit eivät loppuisi kesken, myyn vaatekaappini sisältöä samaa vauhtia ulos. Zadaa-putiikkini palvelee 24/7, ja lisäksi myyn paikallisessa FB-ryhmässä tavaraa kuukausittain. Koska haluan kierrellä kirppareilla usein, se pakottaa myös myymään. Tarkoitus ei kuitenkaan ole elää keräilijäkodissa, joka muistuttaa enemmän museota kuin asuintaloa.
Sielukkuus vetoaa
Ostettavia esineitä bongatessani kiinnitän huomiota sekä hintaan että laatuun. En yleensä maksa ylihintaa tuotteesta, jonka tiedän löytäväni myöhemmin edullisemmin. Esimerkiksi kirjoista pyydetään joskus jopa kymppiä, vaikka vuotta myöhemmin sama opus kiertää eurolla pöydästä toiseen. Ennen kaikkea arvostan kirppistuotteissa tietynlaista sielukkuutta ja persoonaa. Kaikki harvinainen ja joukosta poikkeava kiinnostaa enemmän kuin tusinatavara.
Korostan vielä lopuksi, että puhuessani kirpputoreista viittaan aina perinteisiin itsepalvelukirpputoreihin tai livekirppareihin, joissa myyjä seisoo pöydän takana. Kun käyn kirppareilla, en ikinä tarkoita niillä kierrätysmyymälöitä. Minua et siis bongaa yleensä Fidan tai Uff:n kaltaisesta myymälästä. Ne eivät ole kirpputoreja, vaikka moni luulee niin.
P.S. Haluatko tietää, mitkä ovat mielestäni Helsingin parhaimmat kirpputorit? Kurkkaa listaus täältä!
