Intohimo edellä: 10 tekijää, joista pidän (ja sinäkin voisit)

Ihmisillä on tapana rakastaa listoja, joten avattakoon esirippua sen verran, että paljastan omia sekalaisia suosikkejani vuosien varrelta. Alla mainittu lista on laadittu hetken mielijohteesta punaviinin johdattelemana, joten aakkosjärjestys tai logiikka eivät päde tässä kattauksessa. Jostakin on kuitenkin aloitettava. Nämä valinnat kertonevat samalla myös jotakin siitä, kuka minä olen.

Juice Leskinen

Oli onni, että sain Iltalehdessä tehdä muistelujutun Juice Leskisestä, kun hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 10 vuotta. Uutispäällikkö tuli myöhemmin kysymään, tunsinko Leskisen Sarin etukäteen, kun olin kuulemma saanut hänet puhumaan. En tuntenut, minua vaan aidosti kiinnosti. Innoissani olin silloinkin, kun sain ikuistaa Antti Heikkisen eli miehen, joka kirjoitti Leskisen tuoreimman elämäkerran nimeltä Risaisen elämä. Olen kuunnellut Leskisen musiikkia yhtä pitkään, kun olen ollut olemassa (kiitos, isä). Runokirjat ovat muuten yhtä ansiokkaita kuin kappaleiden sanoitukset.

Eppu Normaali

Tein graduni manserockista, joten Eput kuuluvat mielenmaisemaani yhtä kiinteästi kuin Juice. Eppu Normaali on ollut lempibändini lapsuudesta saakka ja uskon, että näin tulee olemaan aina. Yhtyeen tahtiin on tanssittu ja itketty. Osaan liki kaikkien biisien sanat ulkoa ja jos saan karaokessa valita, valitsen yleensä Vihreän Joen rannalla -kappaleen. Eput erottuvat massasta, kulkevat omaa polkuaan ja ovat luoneet jotakin sellaista, mihin kukaan muu ei enää tule Suomessa pystymään. Epuista(kin) olen kolumnin kirjoittanut ja kertonut podcastissa, millainen olisi unelmieni juttukeikka (kuuntele kohdasta 38:30 alkaen.)

Minna Parikka

Arvostan rohkeita naisia, joilla on pokkaa. Parikka on yksi sellaisista. Hänen kenkäluomuksensa ovat niin söpöjä, että ne tekisi mieli syödä. Parikka on luonut brändin, joka erottuu joukosta ja näyttää yhtä hyvältä kuin irtokarkit Playboy-mallin rintojen välissä.

Steve Jobs

Luettuani Jobsin elämäkerran, maailmankuvani laajeni jättiläisen askeleen verran. Samaistuin niin moniin kohtiin kirjassa, että valehtelisin, jos väittäisin, etten rakastaisi sekä Applen että Jobsin tarinaa. Mies on visionäärien top of mind, kyllähän sinä sen tiedät.

Paperi T eli Henri Pulkkinen

Näin Pulkkisen ensimmäisen kerran lavalla Flow-festivaaleilla vuonna 2014. Lavalle nousi tuolloin Nyt kolisee -albumin esittäjiä ja tämä pitkähiuksinen ”maailman söpöin Jeesus” jostain syystä takertui mieleeni. Joistakin ihmisistä tulee vahva intuitio ja tunne, että heistä tulee vielä kuulemaan. Pulkkinen oli itselleni sellainen. Hänen suosionsa ei tullut itselleni yllätyksenä, mutta se, että pääsin hänet seuraavana vuotena Blockfesteillä kuvaamaan, tuli.

Olavi Uusivirta

Uusivirran kappaleet ovat kulkeneet iPodissani  teinivuosista lähtien. Rakastan oivaltavia sanoituksia, joten tämän taiturin musiikki on kolahtanut kovaa. Jos johonkin livekeikkaan etsin lippuja, kohteena on yleensä Olavi.

Kikka

Olen esiintynyt Kikan kanssa lavalla Hakaniemen torilla vuonna 1993. Kun lavalla seisonut blondi esitti mikrofoniinsa kysymyksen, tulisiko perheen pienimmät hänen seuraansa lavalle, olin jo matkalla. Karkasin vanhempieni sylistä suoraan idolini äärelle. Lopulta sain seuraa muistakin lapsista, mutta kukaan ei enää uskaltanut vastata artistin kysymykseen siitä, minkä kappaleen hän seuraavaksi esittää. Kyllästyin odotteluun, joten huusin topakkana: ”Kierrätä pyöritä mua!” Olin siis 6-vuotias, hah! Kikkaa kuuntelen edelleen ja rakastan hänen rohkeuttaan. Tuo nainen oli aikaansa edellä.

Gösta Sundqvist

Totuin jo ala-asteella siihen, että muut nauroivat musiikkimaulleni. En koskaan kuunnellut sitä, mitä kaikki muut. Okei, ehkä Aikakonetta, mutta silti. Kuuntelen tällä hetkellä Book Beat -sovelluksesta Sunqvistin elämäkertaa ja olen vakuuttunut siitä, että musiikkimakuni perusta on ollut alusta saakka mainio.

Saku Tuominen

Muistan, kun olin kuvaamassa Otavan julkkareissa, joissa Tuominen oli puhumassa. Hän oli Antti Holman lisäksi ainoa, jota aidosti jaksoin kuunnella. Tuon keikan jälkeen hain kirjastosta Luova järkevyys -nimisen opuksen ja olin ihan mennyttä likkaa. Jos minulla olisi pakko olla esimies, ottaisin Tuomisen pomokseni anytime. Suomi on täynnä kouluja ja yrityksiä, joiden kannattaisi tutustua Tuomisen ajatusmaailmaan ja filosofiaan.

Arno Kotro

Musta morsian ja Sanovat sitä rakkaudeksi ovat opuksia, joiden pitäisi löytyä jokaisen suomalaisen kirjahyllystä. Jos ikinä olet eronnut, lue, opi ja oivalla. Kotro on taitava.

P.S. Kuten sanottua, tältä listaltä jäivät puuttumaan monet, joten ota tämä alkuna. 

juicejamartti.jpg

Tuuliajolla rock-kiertue oli yksi Leskisen hyvistä ideoista.

 

 

”Näyttää hyvältä CV:ssä” ja muita höpöhöpö -juttuja

Puhelimeeni kilahti tällä viikolla viesti, jossa oli suora linkki avoimeen vakituiseen työpaikkaan. Hämmennyin. Vastasin tuttavalleni, että en käsittääkseni etsi tällä hetkellä työpaikkaa. ”Näyttää hyvältä CV:ssä”, hän kuittasi. Kerroin, että minua ei kiinnosta kerätä ansioluettelooni kiiltokuvia. WhatsApp-keskustelumme päättyi siihen.

Episodin päätteeksi jäin miettimään, miten moni elää elämäänsä so last season-työpaikkalistauksille, vanhemmille, kavereille, puolitutuille, potentiaalisille työnantajille tai naapurin Sirpalle. Miksi on niin pirun helppoa elää kaikille muille paitsi itselleen? On niin helppoa unohtua suojatyöpaikan nurkkaukseen ja huokailla niille, jotka lähtivät. Niille, jotka perustivat oman yrityksen. Niille, jotka jättivät kaiken ja lähtivät maailmalle. Niille, jotka perustivat perheen ja niille, jotka vain vaihtoivat parempaan.

Seuraavan kerran, kun tuomitset sen hullun startup -vouhottajan, hippeilyyn hurahtaneen joogailijan tai luovan alan yrittäjäksi heittäytyneen rohkelikon, mieti miksi halveksit häntä, mitä pelkäät? Miksi vihaat itseäsi?

Unelmat eivät ole haaveilua varten. Unelmat ovat sitä varten, että ne toteutetaan. Kuten tässä kirjassa todetaan, itsensä voi jossitella kuoliaaksi. Varmin reitti katastrofaaliseen epäonnistumiseen on se, ettei toimi tai ota riskejä. Moni tekee sen virheen, että elää koko elämänsä muille. Yksi palvelee miestään ja jää kotirouvaksi. Toinen pysyy vakituisessa työpaikassa, koska niin kuuluu tehdä. Kolmas unohtaa itsensä ja palvoo lastaan. Arvioin, että jokainen meistä tuntee jonkun, joka valittaa työstään, mutta ei tee asialle yhtään mitään. Ei uskalleta, ei ole rohkeutta eikä pokkaa. On vain tekosyitä, muttia ja sitkuja. Syytetään muita siitä, kun ei ole rahaa, aikaa tai energiaa.

Mutta hei, elämä ei ole mikään koura-peli, jossa eteesi yhtäkkiä tiputetaan kaikki haluamasi. Unelmien eteen on nähtävä vaivaa – hemmetin paljon.

Kerron sinulle salaisuuden, jonka olen oppinut Tommy Hellsteniltä: ”Elämässä kuuluu ryvettyä. Siinä kuuluu särkyä, eksyä ja olla ymmällä.” Jos eloaan yrittää hallita siirtämällä aloittamishetken hamaan tulevaisuuteen, voi ensin vaikka kuolla.

Kenelle sinä elät elämääsi? Tee niitä juttuja, joita luulet, että et voi tehdä. Hanki työ, joka ei tunnu työltä. Rakasta. Eroa. Muuta. Älä jahkaile. Tee se, mitä olet aina halunnut.

WhatsApp-viestien sijaan kannattaa kuunnella sisintään. Se on paras kompassi.

Kuva: Jenna Lehtonen

Luota tulevaisuuteesi, mutta älä unohda vaikuttaa siihen.

Kymmenen käskyä kuvan käyttäjälle

Yksi. Ammattikuvaaja on sinun luottopakkisi. Älä sekaannu insinööreihin, kosmetologeihin tai puhelinmyyjiin, joille valokuvaus on vain sivutoimista puuhastelua tai kiero tapa ja tekosyy tutustua kauniisiin (jopa alaikäisiin) naisiin. Ostamalla alihinnoiteltuja kuvia sivutoimisesti valokuvaustyötä harrastavalta tuet paitsi alan polkuhinnoittelua niin myös ammattikuvaajien alalta pois kiilaamista. Älä käytä valevalokuvaajia. Sinulla saa olla vain intohimoisia ammattilaisia. (Tarkista siis kuvaajasi koulutus ja kokemus, parhaimmat omaavat molemmat.) Muista, että halvin, nimekkäin, puolituttuisin tai mielistelevin ei näillä markkinoilla yleensä ole paras.

Kaksi. Älä käytä väärin kuvaajasi nimeä. Jos hänen sukunimensä on Lehtonen, älä kirjoita kuvan oikeaan yläkulmaan julkaisuhetkellä Lehtinen. Muista aina mainita kuvaajan nimi, kun julkaiset hänen otoksensa lehdessä, sosiaalisessa mediassa tai firmasi PowerPoint-esityksessä. (Btw, ihminen, joka käyttää powerpointteja ei tiedä, mistä puhuu.) Kuvan on yleensä ottanut ihminen, joten yläkulmaan on suotavaa merkitä jotain muuta kuin arkistokuva.

Kolme. Pyhitä kuvauspäivä. Anna kuvaajalle rauha. Mitä enemmän arvostat kuvaajaa, sitä enemmän suot hänelle aikaa. Pätevä kuvaaja hoitaa hommansa nopeasti ilman neuvoja ja yliohjeistamista, joten älä suotta luo kiirettä, ellei ole pakko. Älä piiritä ammattikuvaajaa Mateilla, Niiloilla ja Tiinoilla, jotka ovat eilen ostaneet Olympus PEN -kameran ja ovat omasta mielestään kovan luokan valokuvaajia. Ammattilainen pyyhkii mattiniilotiinoilla mieluummin linssiään.

Neljä. Kunnioita kuvaa ja sen ottajaa. Älä unohda valokuvaajasi nimeä ja muista, että valokuvaus on ajattelua, ei napin painamista. Ota selvää, kenet palkkaat. Tunne hänen kuvaustyylinsä ja tapa olla jo etukäteen. Jos etsit koirakuvaajaa, älä lähetä tarjouspyyntöä luppakorvia pelkäävälle allergikolle.

Viisi. Älä tapa valokuvaa omilla filttereillä, rajauksilla ja manipulaatioilla. Miltä sinusta tuntuisi, jos minä tulisin leikkaamaan joulukorttisi kirkkoveneen muotoisiksi ja postittaisin ne eteenpäin sinun nimellä siunattuna? No niin.

vihko

Haaveilen älykkäistä yrittäjistä, jotka ymmärtävät kuvien arvon. Näen päiväunia puhelinsoitoista, joissa minua pyydetään tekemään tiettyyn yritykseen räätälöityjä kuvituskuvia maksua vastaan. Haaveilen asiakkaista, jotka sanovat: ”Me maksamme sen, mitä pyydät.”
-Jenna, ikuinen valokuvaromantikko -87 

Kuusi. Älä käytä kuvapankkikuvia. Ikinä. Missään. Ne tekevät sinusta tai jopa yrityksestäsi naurettavan. Jos arvostat kuvia tai visuaalista viestintää, miksi et panostaisi niihin? Lue vahvistukseksi tämä, niin viisastut eilisestä ja voit päteä tietämykselläsi firmanne pikkujouluissa tai kesäjuhlisssa.

Seitsemän. Älä varasta kuvia Googlen kuvahaun avulla, vaikka se olisi naurettavan helppoa. Käytä vain sellaisia kuvia, joihin sinulla on lupa. Tutustu tekijänoikeuksiin esimerkiksi täällä. Jos olet epävarma, kysy valokuvaajaltasi. Hän heiluttaa häntäänsä kuin pieni koiranpentu, jos toimit sukupuuttomaisen oikeaoppisesti.

Kahdeksan. Älä kyseenalaista valokuvaasi hintoja tai ehdota, että 20 euroa on mielestäsi hyvä hinta. Jokainen ammattikuvaaja toivoo löytävänsä asiakkaan, jolle hintoja ei tarvitse perustella. Jos kuvauskeikka maksaa 500 euroa, kuvaajalle jää alvien, verojen ja YEL-maksun jälkeen siitä summasta käteen noin puolet. Eli ei, valokuvaaja ei pääse liksoillaan suurituloisimpien listalle.

Yhdeksän. Älä tavoittele raakakuvia. Yksikään ammattikuvaaja ei lähetä sinulle tiedostoja, joita et et edes saa auki omalla tietokoneellasi. Kuvittele, että tilaisit korvapuustin, mutta sinulle toimitettaisiin taikinapallo. Älä myöskään pyydä vain yhtä kuvaa. Yhden kuvan keikkoja ei ole olemassa kuin polaroid-kuplassa.

Kymmenen. Älä tavoittele suuhusi lauseita: ”Aiotko ottaa mukaan kameran? Olisi huippua jos saataisiin (ilmaiseksi) pari kunnon kuvaa”, ”Sinulla on varmaan hyvä kamera” tai ”Kiitos tarjouksesta, me päädyimme kuitenkin siihen, että mieheni vanha koulukaveri tulee kuvaajaksemme.” Äläkä koskaan vetoa nimeen ja näkyvyyteen. Kukaan meistä ei voi maksaa lääkärilaskuaan näkyvyydellä, ellei satu olemaan kummitus.

Kotiesittely: Tältä näyttää, kun lähes kaikki on ostettu kierrätettynä – lue, miten paljon säästimme

kahvipapu.jpg

Vepsäläisen tv-taso, Iskun sohva ja porvoolaisesta sisustusliikkeestä alun perin hankittu pöytä ovat kaikki löytöjä Tori.fi:stä.

kahvipapu5.jpg

Poron sarvet olen perinyt isovanhemmiltani. 

kahvipapu3.jpg

Autotalo Mäkisen vanha mainostaulu on vilahtanut blogissa aiemminkin. Se on ostettu 10 eurolla Tampereen Laukontorin kirpparilta.

kahvipapu2.jpg

Sukka ei normaalisti saa tulla sohvalle, joten se käytti tilaisuuden hyväkseen kuvausten aikana. Lexingtonin tyyny on ostettu kotikirpputorilta.

kahvipapu6.jpg

Boknäs Villinki -sarjan työpöytä löytyi Tori.fi:stä 300 eurolla. Työtuolin sain ilmaiseksi, mutta äitini verhoili sen uudelleen. Talja on löytynyt vuosia sitten Tampereen Radiokirpputorilta.

kahvipapu8.jpg

Intialaista täyspuuta oleva kirjahylly löytyi Tori.fi:stä. Voin kertoa, että pojilla oli hiki, kun tätä kannettiin yläkertaan. Isoin taulu on poimittu Herttoniemen pihakirppikseltä. Kirjat on ostettu pääosin kirpputoreilta, mutta Hymytyttöpatsaan olen ansainnut ihan itse 1. luokalla.

kahvipapu7.jpg

Tämä vanha kirjoituskone huusi nimeäni Aurinkolahden kirpputorilla viime kesänä. Sain sen omaksi viidellä eurolla.

kahvipapu10.jpg

Toiset keräilevät pullonkorkkeja, toiset vanhoja valokuvia tuntemattomista ihmisistä. Sotilaskuvassa on sentään edesmennyt Erkki-vaarini.

kahvipapu11.jpg

Farkkutuoli löydettiin aikoinaan Mellunmäen itsepalvelukirpputorilta 30 eurolla. Myös Sukan lelu ja tyyny ovat kirpputorilta kotoisin. Taulun olen tilannut Plywood Printista. Kuva on tietysti itseni ottama.

kahvipapu122.jpg

Halusin pitää itselläni yhden The dogs of Central Park -valokuvanäyttelyni teoksista. Tämän taulun nimi on I want candy ja sen kehykset ovat kirpputorilta kotoisin. Museolaatuisen työn tästä sai aikaan Kalasataman Dialab.

kahvipapu13.jpg

Eero Aarnion Askolle suunnittelemat tuolit ovat sellaiset, että niitä joko vihaa tai rakastaa. Omani löysin Tori.fi:stä. Pöytälevy on peräisin vanhasta puretusta talosta Pohjanmaalta. Pihakirpputorilta löytynyt ovi oli alkujaan mintunvihreä, mutta äitini maalasi sen valkoiseksi. Lasilevy löytyi Tori.fi:stä, kuten myös peili-ikkuna.

kahvipapu15.jpg

Elämäni miehet olen asettanut kirpputorilta löytämiini kehyksiin. Marimekon ananasmekko on poimittu Kaivarin Kanuunasta. Metallilaatikko tarttui matkaan Siilitien kirpparilta.

kahvipapu16.jpg

Parvekekalusto löytyi pitkällisen etsinnän päätteeksi Tori.fi:stä 120 eurolla.

kahvipapu17 kopio.jpg

Ted Bakerin mekko odottaa ensi kesän häitä. Tämä söpöys on myös ostettu Tori.fi:stä.

kahvipapu18.jpg

Makuuhuoneen sisustus on vielä jokseenkin kesken, mutta värimaailma tulee olemaan tämä. Hästensin sänky on Tori.fi:stä – yllätys, yllätys. 

”Me ei sitten osteta mitään uutena!” Se oli ehdoton toiveeni, kun muutimme uuteen asuntoomme syyskuun lopussa. Sain tahtoni läpi, sillä emme ostaneet kaupasta mitään muuta kuin olohuoneen maton ja yhden valaisimen.

Säästimmekö? No, laske itse:

  1. Hästensin sänky: 460 euroa
  2. Iskun sohva: 600 euroa
  3. Vepsäläisen tv-taso: 250 euroa
  4. Sohvapöytä: 85 euroa
  5. Yöpöytä: 25 euroa
  6. Boknäsin työpöytä: 300 euroa
  7. Kirjahylly: 180 euroa
  8. Askon tuolit: 100 euroa
  9. Parvekekalusto: 120 euroa
  10. Muuramen lipasto vaatehuoneeseen (ei näy kuvissa): 20 euroa

Näin ollen kolmion sisustamiseen kului hieman yli 2000 euroa. Siihen hintaan en olisi saanut uutena edes Hästensin sänkyä, joten pakko olla tyytyväinen. Onneksi ihan kaikkea ei tarvinnut ostaa, sillä joitakin jo täälläkin tutuksi tulleita huonekaluja halusin säästää. Kodissa riittää vielä viilattavaa, mutta nyt täällä voi jo asua ilman akuuttia kierrätysmaniaa.

P.S. Muistutan vielä, että jos haluat tulla katsomaan kotiamme livenä, järjestämme Siivouspäivän yhteydessä kotikirpputorin. Löydät tapahtuman Facebookista. Myyntiin on tulossa iso kasa naistenvaatteita, joiden koot vaihtelevat välillä S–L sekä iso määrä kaikkea sekalaista astioista äänilevyihin. Ovet ovat avoimet lauantaina kello 9–16. Jos tunnustaudut lukijaksi, lupaan tarjota kahvit!