Vierailin elämäni ensimmäistä kertaa huutokaupassa. Kokemus oli niin väkevä, että haluan kirjoittaa siitä oitis. Ajauduin paikalle pitkälti sen vuoksi, koska haastattelin tuoreimpaan Hymy-lehteen Ryttylässä asuvaa antiikkiyrittäjä Jari Ventoa, joka vinkkasi tapahtumasta. Mies lupaili, että pääkaupunkiseudun ulkopuolella löytöjä tekee huokeaan hintaan. No, tänään selvisi, että väite todella pitää paikkansa. Yli kolme tuntia kestänyt huutokauppa lunasti lupauksensa ja jopa ylitti ne.
Kärkölän Lappilinnassa oli paikalla enemmän ihmisiä kuin olin kuvitellut. Vaikka Vento piti väkimäärää kohtalaisena, huutokauppa-amatöörin silmiin yleisömeri meni täydestä. Penkkiriveille jäi jonkin verran tilaa, mutta tunnelma kohosi kylämäisen tiiviiksi heti huutokaupan alkumetreillä. Siinä me sitten istuimme mieheni kanssa vierekkäin ja odottelimme sopivaa hetkeä, milloin kannattaa nostaa käsi ilmaan. Kuten arvata saattaa, suurin osa paikalle saapuneista ihmisistä oli eläkeläisiä. Siinä porukassa tunsi itsensä parikymppiseksi.
Loppupeleissä kohotin numeron 24 korkeuksiin useampaan otteeseen. Sen seurauksena kotiimme päätyi Billnäsin työpöytä, lattiavalaisin, rottinkinen kukkateline ja vanha puinen työkalupakki, jotka maksoivat yhteensä 239 euroa. Monen esineen kohdalla jäin harmittelemaan, miksi en omista hehtaarin kokoista varastoa. Eräs rouva huusi itselleen puolivahingossa tammipianon kymmenellä eurolla. Niin ikään yksi todella iso villamatto myytiin pilkkahintaan 100 eurolla. Muutamien pienesineiden kohdalla Vento hieroi kauppoja puoli-ilmaiseksi, ja penkkiriveissä oltiin mielissään.
Vanhan kansan hupi
Vaikka en olisi tuhlannut huutokauppaan euroakaan, vierailu Kärkölän kylään olisi jäänyt plussan puolelle. Tapahtumaa jaksoi seurata hyvin, sillä Vento veti show:nsa sellaisella temmolla, jossa oli mahdonta nuokkua. Voi sanoa, että huumori oli läsnä monella tapaa. Ihmiset huusivat kilpaa paperipainoa ja tarjosivat kahta euroa arvoesineestä. Välillä sitä mietti, ovatko kaikki ihan tosissaan. Parhaiten menivät kaupaksi pienesineet, joita on helppo kuljettaa kotiin.
Penkkiriveiltä sai huudella haluamiaan kohteita myytäväksi. Kun avasin suuni, joku muukin kiinnostui esineestä. Tällä taktiikalla annoin periksi pariin otteeseen. Kultareunuksinen peili ja rottinkinen tarjoiluvaunu päätyivät jonkun toisen hoiviin. Toisaalta Vento sai niistä kilpailun vuoksi paremman hinnan, ja hyvä niin. Isot huonekaluryhmät myytiin silti Kärkölässä huomattavasti halvemmalla kuin mitä niistä pyydettäisiin esimerkiksi Tori.fi:ssä. Kaava päti myös Lomonosovin posliinifiguurien kohdalla. Sen sijaan taidelasin hinnat kohosivat enemmän yläkanttiin. Keijo Kortesalon lasilintuja tosin sai halvalla, koska niitä oli tarjolla joka lähtöön.
Jos aiot vierailla huutokaupassa enemmän kuin tosissaan, suosittelen pakettiautoa. Suurennuslasissa saa verkosta etsiä, mikäli mielii esimerkiksi talonpoikaisantiikkista pöytäryhmää alle parilla sadalla. Huutokaupassa moisen kokonaisuuden voi saada jopa alle sadalla eurolla.
Siinä on iso ero, kantaako kotiinsa lastulevyä vai painavaa puuta. Tämän pienen empiirisen kokeen perusteella uskallan väittää, että huutokauppaan kannattaa ajaa pidemmänkin matkan päästä. Ja koska ikätovereita ei penkeillä liiemmin näy, trendilöydöt voi lunastaa omaan kotiin melko rauhallisin mielin. Taisin juuri laajentaa kutsumustani kirpputoreista huutokauppoihin. Kärkölä, tulen toistekin!
