Siinä se tuijotti minua. Katsoi lasien läpi ja hymyili. Alatalon Mikko. Mies, jonka lauluja kuuntelimme Tammerkosken sillan kupeessa ollessani Särkänniemi-iässä. Nappasin kellon mukaani ja poistuin Tampereen Tarina-kirpputorilta vihreitä viisareita ja pöyristyttävän leveää hymyä rikkaampana.
Manserock -aiheisen graduni ansiosta sain Iltalehdessä työskennellessäni etuoikeuden haastatella sinisistä laseistaan tunnettua muusikkoa, kun Juice Leskisen kuolemasta tuli kuluneeksi 10 vuotta. Jutun voi käydä lukemassa täältä.
Klovni heittää veivin -kappale on henkilökohtainen suosikkini Alatalon ja Leskisen yhteisistä tuotoksista. Väitän, että myös Alatalon tuotannosta löytyy musiikkia, joka on piirtynyt kansakuntamme kollektiiviseen muistiin. Mainittakoon esimerkiksi Maalaispoika oon -albumin nimikappale.
Jos aihe kiinnostaa enemmän, graduni on lukemisen arvoinen. Sen voi käydä kuikuilemassa täältä. Kerrottakoon, että kyseinen opinnäytetyö muistuttaa enemmän kirjaa kuin tieteellistä tutkimusta.
Siinä se nyt tuijottaa minua. Yöpöydälläni. Katsoo lasien läpi ja hymyilee. Mikko, perhana.
