Kirpputorimatkailua Amerikassa: Tällaisia ovat Los Angelesin ja Las Vegasin käytetyn tavaran myymälät

Aika on rajallista, ja Amerikka ei ole mikään pieni maa. Valtameren toisella puolella etäisyydet ovat sellaisia, että juuri mikään asia ei ole kävelymatkan päässä. Kaava pätee myös kirpputorien kohdalla. Kaikkialle ei ehdi, vaikka miten haluaisi.

Vierailin vajaan parin viikon Los Angelesiin ja Las Vegasiin suuntautuneella reissulla suunnilleen kymmenessä eri vintage-myymälässä ja käytetyn tavaran putiikissa. Ne kaikki olivat paikkoja, joissa kaltaiseni kirpputorifani viihtyy niin pitkään kuin käteiskassa antaa myöten. Myönnettäköön, että olisin voinut unohtua moneen paikkaan haahuilemaan ikiajoiksi. Tavaraa nimittäin riitti.

Vaikka Amerikan hinnat ovat joissakin paikoissa merkittävästi korkeampia kuin Suomessa, etenkin Las Vegasin päädyssä voi tehdä löytöjä, jotka ovat kotimaassa kiven alla. Arts District -alueen pääkadulla sijaitsee useampi eri liike, joissa kannattaa poiketa.

Vaaleanpunainen unelma

Sitä ei voinut olla huomaamatta. Vaaleanpunaisesta julkisivustaan tunnettu Retro Vegas veti kadulla tallustelijaa puoleensa jo pelkästään ulkomuotonsa perusteella. Iso myymälä sisältöineen teki vaikutuksen myös siksi, koska sen hintataso oli kohtuullinen. Kannoin kassalle sylin täydeltä vintage-mekkoja, joiden yhteissummaksi tuli suunnilleen 150 dollaria. Suomen second hand -liikkeissä olisin joutunut pulittamaan vastaavista mekoista vähintään tuplasti enemmän. Tiskin takana palvelevat iäkkäät herrasmiehet pakkasivat ostokseni paperikassiin tottunein elkein, kun ihastelin heidän valikoimaansa kovaan ääneen: “I really, really, really like this place!”

Retro Vegasin mekkovalikoima on mieletön.
Ostin liikkeestä muun muassa Levi’s -merkin vanhan vintage-vyön, joka maksoi viisi dollaria.
Retro Vegasin huonekaluvalikoima vastaa nykytrendeihin.

Retro Vegas -liikettä vastapäätä sijaitseva Antique Alley Mall on toinen tutustumisen arvoinen paikka, jonka valikoima on kadun laajimmasta päästä. Hyllyillä notkuu niin vanhoja Life-lehtiä kuin posliinifiguureja.

Rajallisen matkalaukkutilan vuoksi ostin paikalta ainoastaan läjän edesmenneiden ravintoloiden patinoituneita ruokalistakansia, joita aion hyödyntää tulevissa häissäni. Uteliaille tiedoksi, että paikan myyjien valikoimista löytyy vaatteiden lisäksi kaikkea mahdollista 1960-luvun aurinkolaseista vanhoihin puhelimiin.

Tältä näyttää onnellinen vanhojen aarteiden ystävä.
Antiikkiliikkeen hyllyillä notkuu tavaraa, jonka ulkomuoto jättää sanattomaksi.
Antique Alley Mall on paikka, josta löytyy mitä tahansa kenelle tahansa.

Las Vegasin boheemikaupunginosan pääkadulta löytyy myös useita pienempiä vintage-myymälöitä, jotka myyvät tuotteita korkealla katteella. Yksi niistä mainostaa myyvänsä kuolleiden ihmisten tavaroita. Toinen puolestaan houkuttelee sisäänsä niitä, jotka rakastavat luksusta.

Ylellisyyttä huokuva Patina Decor -niminen kauppa jäi mieleen erityisesti vaaleanpunaisen sohvansa takia. Sääli, että moisen kuljettaminen kotiin on käytännössä mahdoton yhtälö. Design-huonekalujen lisäksi myymälässä oli rekin täydeltä vaatteita, jotka sopisivat esimerkiksi monen suomalaisartistin esiintymisasuksi.

Patina Decor -liikkeessä sijaitseva sohva vakuutti ulkomuodollaan.
Käytettyjä hääpukuja kaupataan liki jokaisessa kierrätysmyymälässä.
Paljettiasuja löytyy joka lähtöön.

Enkelten kaupungin kätketyt aarteet

Jos lähtisin Los Angelesiin uudestaan, majoittuisin Pasadenan alueella. Goodwill ja Crossroads -ketjujen lisäksi kaupunginosasta löytyy useita uniikkeja vintage-kauppoja, joiden uumenissa unohtaa, paljonko kello on. Kävelymatkan päässä toisistaan sijaitsevat muun muassa Hotbox Vintage sekä erityisen pienellä koollaan hurmaava Picky Jane. Molemmat kaupat myyvät pääasiassa vintage-vaatteita, mutta valikoimasta löytyy myös kenkiä ja erilaisia hattuja.

Picky Janen myymälästä onnistuin poistumaan tyhjin käsin, mutta Hotboxista ostin mukaani Ugg-merkin kengät, joista pulitin vaivaiset 20 dollaria. Jos matkalaukussani olisi ollut enemmän tilaa, mukaan olisi tarttunut jotain muutakin…

Nahkaiset Ugg-popot lensivät mukanani Suomeen.
Hotbox Vintage oli kuin karkkikauppa.
Jos rakastaa vanhoja koruja, Pasadenan putiikeista saa paljon irti.

Second hand -myymälöiden lisäksi Amerikassa järjestetään myös ulkoilmakirpputoreja, mutta niiden ajankohdat painottuvat viikonlopuille. Airbnb-emäntämme vinkkasi, että Melrose Trading Post on sunnuntaipäivien kohokohta. Niin ikään Pasadena City College Flea Market on kuulemma käymisen arvoinen. Harmikseni en tällä matkalla ennättänyt näkemään, millaisia niin sanotut live-kirppikset olisivat olleet.

Vaikka Amerikassa kaikki on isompaa ja suurempaa hintalapuista alkaen, joidenkin vaatemerkkien suosio ei ole samanlaisessa arvossa kuin Suomessa. Esimerkiksi Ralph Laurenin t-paidoista ja shortseista ei tarvitse maksaa useita kymppejä. Ostin Goodwillin myymälästä kyseisen merkin shortsit, jotka maksoivat alle viisi dollaria. Niin ikään Calvin Kleinin ja Michael Korsin tuotteet ovat Yhdysvalloissa edullisempia. Sen huomasi paikallisissa kierrätyskaupoissa asti.

Goodwill-ketjun myymälät ovat isoja, mutta valikoimaan mahtuu paljon myös kehnolaatuista tavaraa.
Life-lehtien keskihinta pyörii 10 dollarin molemmin puolin.
Metallituoleja näkyi Amerikassa joka puolella.

Mikäli suunnittelet Amerikan matkaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan paikalliseen kierrätyskulttuuriin! Se on erilaista mutta inspiroivaa.

Saa jakaa
  •  
  •  
  • 4
  •