Ekologista itsenäisyyspäivää!

Linnan juhlia vietetään tänä vuonna ympäristöteeman mukaan. Uutisten mukaan se näkyy kotimaista luomu- ja lähiruokaa suosivalla ruokalistalla asti. Ennakkohypetyksen perusteella uskon, että Laura Karjulan yllä nähtävä punakaalilla värjätty kierrätyspuku nousee yhdeksi puheenaiheeksi. Epäilemättä myös kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén tulee herättämään huomiota puvussa, joka on valmistettu 60:sta miesten kravatista, joista osa on kerätty kirpputoreilta. Instagramin perusteella myös kansanedustaja Ville Niinistö aikoo suosia kierrätyshenkeä pukeutumalla isoisänsä vanhaan villakankaiseen hääfrakkiin. Hienoa!

Vaikka kemujen ulkonäkökeskeisyys puhuttaa, sen voi nähdä myös mahdollisuutena ottaa kantaa, kuten Sirén Helsingin Sanomissa toteaa: ”Koska en voi vaikuttaa siihen, onko juhlia ympäröivä julkisuus pukukeskeistä vai ei, haluan käyttää tilaisuuden hyväksi tuodakseni esiin joitakin itselleni tärkeitä asioita omalta pieneltä osaltani. Olen halunnut kaikissa Linnan juhlissa käyttämissäni puvuissa nostaa esiin kotiseutuni Turun paikallisia pienyrittäjänaisia ja käsityöläisiä.”

Toivon, että juhlissa nähdään nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän pukuja, jotka ovat osittain tai jopa kokonaan kirpputorilta kotoisin. Ilmastonmuutospuheiden keskellä on tärkeää muistaa, että vaate on myös viesti. Rinna Saramäki kirjoittaa Hyvän mielen vaatekaappi -kirjassaan osuvasti: ”Jokainen vaateostoksilla kulutettu euro on viesti vaateteollisuudelle ja tukee tapaa, jolla vaate on tuotettu. Jos ostaa reilulla palkalla ympäristövaikutukset huomioiden tuotetun vaatteen, se sekä tukee juuri sen vaatteen valmistaneiden ihmisten kohtuullista elantoa ja ympäristöä että viestittää epäreilumpia tuotantotapoja hyödyntäville yrityksille valveutuneen kuluttajaryhmän olemassaolosta.”

Mainos

Mitä useampi kierrätyspuku pääsee parrasvaloihin, sen parempi. Kun second hand -vaatteet ja kirpputorihankinnat nähdään eliitin päällä, maailma kallistuu kestävämpään suuntaan. Klisee tai ei, sinä ja minä voimme yhdessä vaikuttaa siihen, suhtaudutaanko kirpputorivaatteisiin nukkavieruina vai seksikkäinä hankintoina. Minun vastaukseni taidat jo tietää. Jos olisin kättelyjonossa, pukuni huutaisi: ”Kirpputorit ovat uusi musta!”

Ekologista itsenäisyyspäivää, darling!

Kirppisvaatteet ovat uusi musta. Toivottavasti myös Presidentinlinnassa!
Saa jakaa

Liity sisäpiiriin

Tilaa ilmoitus uusista blogiteksteistä sähköpostiisi!