Kuvaaminen

Olen saanut Suomen hauskimmat koomikot pidättelemään pokkaansa, mummot heittelemään kastelukannuja taivaalle ja pukumiehet leikkimään solmioillaan. Ani harva pystyy ottamaan kansikuvia sekuntiaikataululla, pummaamaan ventovieraalta moottorivenekyydin saadakseen kuvan lähempää tai jatkamaan kuvaamista vielä sen jälkeen, kun karhu on vienyt kengän jalasta. Minä pystyn.

Kuviani on julkaistu iltapäivälehdistä Koillissanomiin niin printissä kuin verkossa – sosiaalista mediaa unohtamatta. Lehtikuvaajan työssä olen tavannut ihmisiä poliitikoista poronhoitajiin. Tulenkin todistetusti toimeen niin muusikkojen, missien, toimitusjohtajien, torikauppiaiden, sotaveteraanien, lapsien, eläinten kuin urheilijoidenkin kanssa. Käytännön kokemuksen myötä osaamiskenttäni on laajempi kuin yhteen tiettyyn kategoriaan – kuten mainoksiin – kuvaavan. Olen ikuistanut lukuisia ihmisiä, urheilu- ja kulttuuritapahtumia, tiedotustilaisuuksia, reportaaseja ja kansikuvia sekä studiossa että miljöössä.

Olen ollut kuvaajana (ja toimittajana) Ilta-Sanomissa, Aamulehdessä, Savon Sanomissa, Koillissanomissa ja Iltalehdessä.  Eri mediatalojen toimituksissa työskentely on opettanut yhteiskunnasta enemmän kuin yksikään luento yliopistolla, mutta viralliselta titteliltäni olen papereiden mukaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Taustani ansiosta minut voi heittää keikalle mihin tahansa ympäristöön.

Nykyisin kuvaan niin yksityisille, yrityksille kuin lehtitaloillekin. Löydät työnäytteet virallisilta kotisivuiltani.

Haluatko juuri minut kuvaajaksesi? Mainiota. Yhteystietoni löydät täältä.

lehtikuvaaja.jpg