Jonotitko ruokakauppaan vaateostoksille? halpa pikamuoti tuhoaa sekä ympäristön että vaatekaappisi

Ohititko tomaatit, puuropaketit ja appelsiinimehut vain saadaksesi leopardikuvioisen mekon alle 20 eurolla? Esmara by Heidi Klum -mallisto julkaistiin Lidlissä 18. syyskuuta ja se hullaannutti suomalaiset, mikäli klikkiotsikoihin on uskominen. Euroopassa ja Yhdysvalloissa samaan aikaan myyntiin tullut mallisto on muotibloggaajien ylistämä. Daily Mailin mukaan Britanniassa myytiin maanantaiaamuna 106 Esmara-tuotetta minuutissa. Ei ole ihme, miksi vaatteita on jo ilmestynyt tuplahinnalla myyntiin Tori.fi:n ja Ebay:n sivustoille.

Vaikka Lidl on ruokakaupoista suosikkini, en voi olla kyseenalaistamatta vaatteiden halpaa hintaa. Halpa hinta saadaan aikaan halvoilla materiaaleilla ja halvalla työvoimalla. Samaan aikaan, kun kansa jonotti haalareita, neulepuseroita, huppareita ja minihameita, minä luin kirjaa nimeltä Hyvän mielen vaatekaappi. Rinna Saramäen kirjoittama opus on kirja, joka pitäisi lähettää monen muotibloggaajan lisäksi luettavaksi äidilleni, joka on koko ikänsä myynyt enemmän ja vähemmän halpoja vaatteita. Äidilleni, jonka vaatekaapissa ei ole merkkivaatteita, vaan lähinnä muutaman kympin kausivaatteita.

Väitän, että harva daami on vaateasioissa puhdas pulmunen. Ostaja sotkeutuu tietämättään monimutkaisiin tapahtumaketjuihin. Ani harva tulee ajatelleeksi, kuka hänen vaatteensa valmistaa tai mistä ne tulevat. Tärkeämpää on, että vaatteita on paljon ja ne ovat viimeisimpien trendien mukaisia.

henkarikuvitus.jpg

Pikamuoti on halpaa ja nopeasti ostettavissa.

Suunniteltu vanhenemaan

Ennen kysyttiin, miten kestävää kangas on. Jos housuihin tuli reikä, se korjattiin. Nykyään vaatteita on liikaa. Niitä tehdään liikaa, myydään liikaa, ostetaan liikaa ja heitetään liikaa pois. Saramäki kirjoittaa, että valmistaja tekee kaikkensa mahdollistaakseen kuluttajan vastuuttoman käyttäytymisen, koska se on kaikkein tehokkain tapa tehdä rahaa. Liki kaikki 2010-luvun kulutustuotteet suunnitellaan vanhenemaan tietyn ajan kuluessa. Röyhkeimmillään suunniteltu vanheneminen on vain teknologinen keino, jolla tuote saadaan hajoamaan tai lakkaamaan toimimasta tietyn ajan kuluttua. Leopardimekko tuntuu viimeistään vuoden päästä vanhanaikaiselta tai kyllästyttävältä, jolloin vaate koetaan jo parhaat päivänsä nähneeksi. Tällöin pikamuotiteollisuus on mielissään, sillä se on ohjaillut sinua toivomaansa suuntaan.

Vaatteen laatu, työntekijöiden oikeudet ja ympäristö unohtuu, kun alin mahdollinen hinta ja nopein mahdollinen toimitus ovat valmistajan tärkeimmät kriteerit. Useimmat pikamuotifirmat eivät itse omista edes ompelukonetta, vaan yrityksillä on suunnittelu-, markkinointi- ja osto- ja logistiikkaosastot. Valmistuksen hoitavat kilpailutettavat tehtaat kymmenissä eri maissa. On hullunkurista vaatia itselleen elinkelpoista palkkaa, turvallisia työoloja ja lyhyempää työpäivää, kun samaan aikaan hyväksyy nälkäpalkat, vaaralliset olosuhteet ja kohtuuttomat työolot ostamiensa tuotteiden valmistuksessa. Kannattaa muistaa, että yksikään firma ei anna mielellään julki itselleen epäedullista informaatiota.

Kun vaatekaappi pursuaa

Sinulla on vaatteita kasoittain, mutta juhlien lähestyessä et löydä mitään päällesi. Kuulostaako tutulta? Ongelmasi ei ratkea hankkimalla lisää vaatteita. Sinun on ensin selvitettävä, mitä omistat ja sitten, mitä todella tarvitset. Vasta kun hahmottaa, mitä omistaa, tietää joka tilanteessa, mitä päällensä laittaa. Kun tietää, mitä omistaa, tietää myös, mitä puuttuu. Näin voi tehdä hyödyllisiä ja omaa hyvinvointia edistäviä ostoksia.

Saramäen mukaan tärkeä kysymys ei ole, ansaitsetko sinä myynnissä olevan vaatteen, vaan ansaitseeko se päästä sinun omaksesi. Toistaiseksi ei ole olemassa pääkallomerkkiä, joka varoittaisi tuotteen epäekologisuudesta tai eettisyydestä. Kaikella on yhä suurempi kiire ja vaate pitää saada aikaiseksi yhä halvempaan hintaan. Vastuu on sinulla. Kun seuraavan kerran jonotat ruokakauppaan vaateostoksille, puntaroi mielessäsi:

Puuvillan kasvatus imaisee miljoonia litroja vettä. Kuka kasvattaa ja poimii puuvillan? Kärsivätkö poimijat köyhyydestä? Suojataanko heidät myrkyiltä, jotka imeytyvät myös vesistöihin ja maaperään? Entä kuka kerää langan ja kutoo kankaat? Istuuko hän sankassa pölyssä jossain salissa vai ompeleeko hän kuin armeijassa? Tankkerillisia öljyä pumpataan sekä tekokuituisen ompelulangan valmistusaineeksi että kaikkien materiaalien siirtämiseksi, kankaan värjäyksen kemikaaleista puhumattakaan. Kuinka paljon moinen valmistus kuormittaa ympäristöä? Onko vaatteeni niin huonolaatuinen, että se kestää vain kaksi pesua? Tarvitsenko todella tätä? Mitä jos ostaisin pelkkää puuroa?

pikamuoti.jpg

Kuvitus on liki kokonaan kirpputorilta kotoisin.

Toim. huom. Lähteenä käytetty Rinna Saramäen kirjaa Hyvän mielen vaatekaappi.

Haluatko tutustua minuun vielä paremmin? Kuuntele tämä podcast!

Se, joka väittää, että sosiaalisen median välityksellä ei voi tutustua ihmisiin, on erakko. Elokuussa sähköpostiini tupsahti viesti, jossa valokuvaaja Nani Härkönen kysyi, tulisinko hänen haastateltavakseen Luovia-podcastiin. Emme olleet koskaan tavanneet, mutta seurasimme toisiamme Twitterissä ja Instagramissa. Vastasin pyyntöön myöntävästi. Se kannatti, sillä melko nopeasti selvisi, että meillä kahdella on muitakin yhteisiä nimittäjiä kuin koirat. Käy kuuntelemassa juttutuokiomme täältä.

minna18.jpg

”Tuntematon naiskuvaaja” – Kuvajournalismin maskuliininen historia näkyy yhä tämän päivän työssä

Tasavallan presidentin kanslia julkaisee Twitterissä kuvan, jonka yhteydessä kerrotaan: ”Media odottaa jo presidentti Putinin saapumista hotelli Punkaharjun pihalla.” Kyseessä on niin sanottu lokkikeikka, jossa kuvaajalauma odottaa kohdettaan kuin taivaalla liihottavat keltanokat toriranskalaisia. Tunnistan kuvasta ensimmäisenä vanhat työtoverini, mutta tunnistamisoperaation päätteeksi kasvoilleni piirtyy kiristynyt ilme. Miksi löydän kuvasta vain kolme naista? Onko politiikka liian kova aihe ihmisille, jotka mielletään tyypillisemmin emotionaalisiin hoiva-ammatteihin? Miksi työhönsä leipääntyneiden setien tilalle ei palkata nuoria ja vahvoja naisia, joilla on rohkeutta, kunnianhimoa, sinnikkyyttä ja pokkaa enemmän kuin eläikeikää lähestyvillä olueen taipuvaisilla punaposkisilla ukoilla, jotka odottavat huoltoaseman pullamössäkahveja enemmän kuin Putinia?

Elisabeth Rehn kertoo tuoreessa Me Naiset -lehdessä, että häntä kismittää, miten määrätietoisia naisia härnätään. ”Kun toimin ensimmäisenä naisena puolustusministerinä, minua yritettiin kovasti kampittaa. Kieli valuen odotettiin, että milloin munaan oikein kunnolla. Paavo Väyrynen yritti saada minua erilaisiin ansoihin, mutta ei onnistunut. En mokannut sitten kuitenkaan”, Rehn sanoo.

Mediassa vahvoja ja älykkäitä naisia ylistetään, palvotaan ja ihannoidaan, mutta työelämässä totuus on toinen. Naiset ovat päässeet holhouksen alta ja tulleet työelämään omin luvin, mutta sukupuoleen liittyvät odotukset ja normit ovat pysyneet vuosikausia hätkähdyttävän samoina, kuten esimerkiksi tästä jutusta selviää. Viime viikolla jouduin vastaamaan keski-iän ylittäneelle miehelle, joka testasi tiedänkö, millä kameralla kuvaan. Seksismi ja ahdistelu ovat klassisia mekanismeja, joilla pyritään palauttamaan normatiivinen valtajärjestys.

Viena Kytöjoki on tutkinut tuoreessa gradussaan kuvajournalistin työtä sukupuolen näkökulmasta. Tutkimuksessa todetaan, että kuvajournalismin miestapaisella ja maskuliinisella historialla on yhä vaikutuksensa tämän päivän työssä ja siinä, miten kuvajournalismia tehdään, ja millaisia ominaisuuksia kuvajournalismissa arvostetaan. Journalismi nähdään usein sukupuolineutraalina instituutiona, mutta arvostetun journalismin painopiste on klassisesti ollut maskuliinisiksi mielletyissä kovissa aiheissa, kuten politiikassa ja taloudessa. Gradusta selviää, että journalismin alalla kiukkuiset ja kykenevät nuoret miehet kyllä huomataan, nostetaan ja autetaan eteenpäin, mutta kukaan ei ole kiinnostunut kiukkuisesta nuoresta naisesta. Eräs Kytöjoen haastateltavista kertoo: ”Kuvatoimituksen esimies on humalassa sanonut jossain juhlissa, ettei hän palkkaa kuin hiljaisia naisia, sellaisia, jotka eivät vastusta koskaan, eivätkä sano omia mielipiteitään. Että halutaan sellaista kilttiä. Naisen paikka journalismissa on olla sellainen hiljainen ja kiltti, eikä saa olla kovaääninen.”

Kytöjoki jatkaa: ”Kuvajournalismin historia on miesten historiaa. Lehtikuvan ja kuvajournalismin maailma valokuvaamisen yhtenä osa-alueena on pitkälti miestoimijoiden näyttämö, minkä havaitsee jo, kun käy läpi alan historiaa valottavia teoksia. Lehtikuvaa esitteleviä teoksia selatessa huomaa, ettei kuvaajamestareiden joukossa mainita juuri lainkaan muita kuin miesoletuksellisia toimijoita. Ammattikuntaan viittaavat leikkimieliset synonyymit niin ikään korostavat miehistä kumppanuutta.” Puhutaan oppipojista, oppi-isistä, alan keulamiehistä, rivimiehistäja ammattiveljistä. Gradussa viitataan Caj Bremerin muistelmista löytyvään kuvaan vuodelta 1955, jossa joukko lehtikuvaajia ikuistaa Miss Eurooppa -kandidaatteja. Kuvasta löytyy yksi oletuksellinen nainen, jonka nimi ei ole tiedossa, vaan kuvatekstissä lukee ”tuntematon naiskuvaaja”. Kytöjoen mukaan muiden kuin miesten ahdas tila kuva-alalla ei johdu biologiasta eikä sattumasta, vaan kulttuurista ja sosiaalisista suhteista. Tämä johtaa siihen, että naisten on hankalampaa löytää tilaa ja oikeutusta alalla työskentelyyn.

Seuraavan kerran, kun presidentin kanslia julkaisee Twitterissä kuvan median edustajista, toivon näkeväni otoksen eturivissä yhtä paljon naisia kuin miehiä. Kuten Kytöjoen gradussa todetaan, kuvajournalistin ammatissa on kautta aikojen toiminut (ikääntyviä) miehiä, joten normin rikkominen on hankalaa, mutta se ei ole mahdotonta. Ennen kaikkea se on tarpeen.

kuvituskuva.jpgKuva ja teksti: Jenna Lehtonen

Turistina Roomassa – vältä ainakin nämä virheet

Ota selvää, missä syöt

Pasta, mozzarella ja viini. Ilmakuivattu kinkku, rucola ja oliivi. Kun matkustaa ensikertaa Roomaan, kannattaa tietää, missä syö. Minä ja mielitiettyni, Lauri, istahdimme reissumme alkutaipaleella ravintolaan, jonka isäntä lauloi kadulla ja ojensi annoksemme niin, että meidän piti noukkia ne hänen kädestään erikseen. Mies nauroi, me emme. Viimeistään siinä vaiheessa, kun viereemme pöllähti riitaisa keski-ikäinen suomalaispariskunta, päätimme poistua. Nälkä lähti, mutta puute makuelämyksistä jäi. Kokemuksen jälkeen ymmärsimme, että ennakkotyö parhaimpien ravintoloiden löytämiseen kannattaa. Meidän matkamme TOP 3 -ruokapaikat olivat:

  1. Ravintola Sofia (nimetty koiran mukaan, jee!)
  2. Spaghetteria L’Archetto
  3. Dar Poeta

Toim. huom. Paikallinen taksikuski suositteli Trasteveren alueelta Popi Popi sekä Ivo a Trastevere -nimisiä paikkoja. Osteria de Memmoa kehuttiin meille myös, mutta näissä paikoissa emme ehtineet käymään.

roomassaruoka.jpgjennaroomassa23.jpgKuva: Jenna Lehtonenruokaa.jpg

Jos mahdollista, kierrä turistinähtävyydet kaukaa

Vyölaukku, aurinkolasit ja kamera. Matkamuisto, sandaalit ja kartta. Kun annat 50 euroa, pääset jonon ohi. Minä pudistelin päätäni yli-innokkaalle turistimyyjälle, mutta Lauri halusi nähdä Colosseumin sydämen. Noin 30 minuutin jonotuksen jälkeen selvisi, että sydän ei ole täynnä toivoa vaan turisteja. Lauri kuunteli opasta ja minä mietin, millä kaikella ihmisiä voidaan rahastaa.

Toim. huom. Ehkä 10 000 vuoden kuluttua ihmiset vierailevat Sanomatalon raunioilla ja miettivät, miksi paikassa harjoitetut ammatit kuolivat sukupuuttoon. Pääsylippu aidatulle alueelle maksaa nykyrahassa 15 euroa, kiitos ja hei.

Me löysimme Rooman parhaat palat, kun poistuimme keskustasta. TOP 3 -nähtävyydet olivat:

  1. Villa Pamphilin puisto
  2. Trasteveren alue
  3. Hollywood Icons -valokuvanäyttely Palazzo delle Esposizionissa

Turistinähtävyyksien sijaan suosittelen hyppäämään metroon ja lähtemään sinne, minne kiinalaisturistiparvet kameroineen eivät vaella. Kun poukkoilimme Trevin suihkulähteen, Pantheonin, Espanjalaisten portaiden tai Viktor Emanuel II:n monumentin luona, kuvasin enemmän mummoja ja mammoja kuin itse nähtävyyttä.

turistit.jpgnunna.jpgroomassa.jpgturistit2.jpglateroomassaturistit3.jpg

Valitse tarkoin, missä yövyt

Parisänky, uima-allas ja aurinko. Minibaari, ilmastointilaite ja tallelokero. Me yövyimme ensimmäisen ja viimeisen yön Hiberia -nimisessä keskustahotellissa, joka osoittautui isomman luokan farssiksi. Huoneessa haisi pahalta, vaikka kylpyhuone oli erillisessä huoneessa. Huoneessa, jonne piti siis kävellä erikseen käytävän kautta. Ilmastointilaite piti niin suurta älämölöä, että Lauri unohti nukkua. Huoneessa mahtui juuri ja juuri kääntymään. Jos mielit suihkuun, kuivasit hiuksesi föönillä, joka oli suoraan 1970-luvulta. Sana paloturvallisuusriski iskostui mieleeni, kun tuijotin vaaleita mutta turvattomia kattoja ilman palovaroittimia. Ikkunaverhoja raottaessa emme katselleet auringonlaskua vaan betoniseiniä ja vesiputkistoa.

Yhden yön jälkeen päätimme vaihtaa hotellia, vaikka se koitui lompakoille rasitukseksi. Valitsimme Laurin luottohotellin, eli Radisson Blue:n.

Marssimme tyylikkään ja modernin hotellin vastaanottotiskille juuri sen näköisinä kuin aiemmasta hotellista lähdimme – ilman meikkiä, ilman hienoja vaatteita ja ilman rusketusta. Dialogi ylimielisen tiskidaamin seurassa kulki osimoilleen näin:

”Onko teillä vapaita huoneita?”

”Eikö teillä ole varausnumeroa?”

”Ei.”

”Valitettavasti hotellimme on buukattu aivan täyteen.”

Olimme tarkistaneet etukäteen, että hotellissa on tilaa, joten kyseenalaistimme ladyn sanomiset. Peruutimme pari metriä ja varasimme huoneen kännykän avustuksella. Pian todistimme edessämme näkyä, jossa kaksi italialaisnaista vaihtoivat lauseita kiivaaseen tahtiin.

Kaksi tuntia myöhemmin makasimme aurinkotuoleilla valkoviinilasit kädessä väsyneinä mutta pirun tyytyväisinä. Myöhemmin tajusimme, että olisimme voineet uskoa hotellivalinnoissa isäni työkaveria, joka on asunut Roomassa. Hänen vinkkinsä olkoon hotelliemme TOP 3 -suositukset:

  1. Hotel Andreotti
  2.  Hotel Mozart
  3. Hotel Barberini

Lopuksi haluan vinkata sinulle matkabloggaaja Milja Köpsin ansiokkaasta sivusta, joka perustuu laajaan kokemukseen toisin kuin tämä kertamatkalaisen kertomus.

Turvallista matkaa!

yöroomassa.jpgjennalehtonen.jpgitalia.jpgturistinaroomassa.jpgKuvat ja teksti: Jenna Lehtonen