Tällaisia ovat Orimattilan kirpputorit

Kukapa uskoisi, että pienessä Päijät-Hämeen maakunnassa sijaitseva 16 000 asukkaan Orimattila kätkee sisälleen peräti kolme käymisen arvoista kirpputoria. Tuorein niistä, Kirpputori Riitukka, avasi ovensa hiljattain heinäkuussa.

Jokainen voi miettiä, kannattaako kirpputoria mainostaa Ingmanin telineessä…

Kuten kunnon kirpputori-influensserin kuuluu, kävin tarkistamassa tilat oitis. Entisen apteekin paikalle tullut kirpputori omaa keskeisen sijainnin lisäksi ison määrän pöytiä. Niin ison, että ainakin toistaiseksi uusille myyjille näyttää olevan tilausta.

Käyntini yhteydessä tyhjiä pöytiä oli nimittäin enemmän kuin ihmisiä paikallisessa S-marketissa juhannusaattona. Siitä huolimatta mukaan tarttui kiitettävä kasa vaatteita, joten uskon Riitukan valoisaan tulevaisuuteen. Sitä voi edesauttaa, jos myyjät muistavat jatkossa tervehtiä asiakkaitaan. Omalla kohdallani moinen jäi uupumaan, enkä tietenkään voi olla asiasta mainitsematta.

Riitukasta suunnilleen kiven heiton päässä sijaitsee Kehräämön rukki, jossa on kirpputorin lisäksi muun muassa paikallinen käsityömyymälä ja Maria Drockilan kynttiläpaja. Olen asioinut Kehräämöllä ainoastaan viikonloppuisin, joten en tiedä, viihtyvätkö ihmiset paikalla enemmän arkisin. Kirpputorilla saa kiertää rauhassa, eikä kassalla yleensä tarvitse jonottaa. Viime reissulla mukaani tarttui leipälautaset, jotka kustansivat peräti kaksi euroa. Sitä edeltävänä kerralla löysin vanhan häämekon, joka osoittautui varsinaiseksi aarteeksi.

Tämän herran kuva ei ollut mennyt kaupaksi…

Pöydiltä ja seiniltä löytyy tavaraa kuparipannusta koulutauluihin, mutta uudenkarheaa trendivaatetta metsästävien ei kannata asettaa odotuksia kovin korkealle. Yksikään Orimattilan kirpputori ei kilpaile Reloven -kaltaisten brändikirpputorien kanssa. Orimattilan kirpputorit ovat kuin vanhan liiton miehiä, jotka eivät koreile logoilla tai tarkkaan harkitulla visuaalisella ilmeellä. Ja se on ihan okei!

Kehräämön kirpputori on jakautunut useaan eri osioon.

Somesisällöt puuttuvat

Kirpputori Piparuuti on autoilevalle kirpputorikävijälle helppo kohde. Se erottuu joukosta paitsi sijainnin myös liiketilansa ansiosta. Yhden katon alla toimiva itsepalvelukirpputori on jakautunut kahdelle puolelle, joiden keskeltä löytyy kassa. Perinteisen kirpputorin tavoin Piparuudista löytyy paikkansa myös huonekaluille ja vitriinituotteille.

Piparuuti-kirpparilla myydään sekä vaatteita että huonekaluja.

Pöytien sisällöstä päätellen tämä kirpputori lienee Orimattilan suosituin, sillä tavara vaihtuu ja pöydät ovat likimain pullollaan – sesongista riippuen. Valitettavasti yksi käytävä on täytetty uudella tilpehöörillä, joka mielestäni istuu ani harvan kirpputorin ydinfilosofiaan. Joka tapauksessa Piparuutista tekee hyviä löytöjä, jos osaa niitä bongata. Hintataso on asiakkaalle kohtuullinen, kuten muillakin Orimattilan kirpputoreilla.

Vanhoja fanikortteja myytiin kahdella eurolla.

Kaikkia yllä mainittuja aarrepaikkoja yhdistää se, että yhdelläkään niistä ei ole toimivia kotisivuja, eikä päivittyviä sosiaalisen median kanavia. Se on sääli, sillä tässä ajassa ilman niitä on erittäin vaikea menestyä. Investointi ammattilaisen ottamiin valokuviin, toimiviin kotisivuihin, kiinnostaviin sisältöihin ja somekanaviin maksaa itsensä lopulta takaisin. Jos olet kirpputoriyrittäjä, joka tunsi juuri piston sydämessä. Otappa yhteyttä, niin autan sinut ylös!

Piparuutin pöydiltä voi löytää aarteita koko perheelle.
Saa jakaa
  •  
  •  
  •  
  •