Kun pikkuaivot eivät mahdu kalloon – koirallani todettiin syringomyelia

Viime talvena koirani Sukka kaatui lumihankeen ja alkoi hinkata päätään maahan. Hetken kuluttua se nousi ylös itseään ravistellen. Kävelimme muutaman metrin eteenpäin, mutta tilanne toistui. Pakkanen jäädytti kyyneleen poskelleni, kun seurasin lemmikkini käytöstä. Se oli ensimmäinen kerta, kun aavistin, että hihnan päässä viipottanut cavalier kingcharlesinspanieli kärsii edeltäjäänsä enemmän jalostuksen tuomista ongelmista.

Ostaessani toisen cavalierin, ostin riskin. Tuon riskin ottaessani tein myös päätöksen, että koirani sairastuessa tulen pitämään asiasta mahdollisimman suurta meteliä, sillä rodun terveystilanne on poikkeuksellisen surullinen. Se oli sitä jo vuonna 2012, kun tein aiheesta kandikuvatyöni. Keväällä kirjoitin asiasta entistä laajemmin ja jaoin tekstin myös cavalier-harrastajien omaan Facebook-ryhmään. Kirjoitusta kiiteltiin ja kauhisteltiin, mutta mieleeni jäi lähinnä erään aktiivisesti rotua kasvattavan ja näyttelykehissä pörräävän henkilön kommentti, jossa tekstiäni kuvailtiin ”yhden copypastea osaavan ihmisen kirjoitukseksi.” Kommentista kävi ilmi, että ei-kasvattajan on turha ”vaahdota” asiasta. Etenkään silloin, jos ei ole valmis maksamaan pennusta tarpeeksi.

Maksoin Sukasta 1400 euroa, mutta korkea hinta ei takaa tervettä koiraa. Kirjauutuus Kaikenkarvainen kansa – Miten koirista tuli miljoonabisnes tuo ansiokkaasti ilmi nykyhetken urbaania koiraelämää. Elämää, jossa koiranjalostus on muuttunut leikkikentäksi ilman valvojaa. Kun leluna toimii ihmisen paras ystävä, lopputulos ei saa häntää heilumaan.

Pään hinkkaaminen maahan pakkasella, huulten lipominen, niskan rapsuttaminen ja ravistelu eivät olleet Sukan kohdalla merkkejä korvatulehduksesta tai allergiasta. Ylen kameroiden ikuistaessa tunnelman Eläinsairaala Aistissa todettiin minulle 20. syyskuuta, että pian kolme vuotta täyttävällä koirallani on lievä syringomyelia. Tieto sairaudesta ei tullut yllätyksenä. Näin ollen Sukka jää viimeiseksi cavalieriksi, jonka tulen omistamaan. Lokakuun lopussa Ylellä alkaa Jenni+ -sarja, jonka joulukuussa ulos tulevassa sarjassa nähdään pala minun ja Sukka-koirani tarinasta.

kaikenkarvainenkansa.jpg

Emeritusprofessori Marjatta Snellman puhuu kirjassa roturisteytysten puolesta ja ihmettelee, miksi niitä vastustetaan niin mahdottomasti: ”Siinä on kummallista hurmoshenkisyyttä. Takana haisee kansallissosialismi.”

”Meidän Musti on ihan terve”

Ihmiset näkevät asiat eri tavoin. Yksi iloitsee siitä, että lyhytkuonoinen koira jaksaa kävellä postilaatikolle. Toinen pöyristelee, miksi kukaan edes ottaa rodun, jonka kuono on piilossa ihopoimun alla. Kun pentua harkitseva ihminen kysyy rodun sairauksista Facebook-ryhmässä, esille nousevat vain positiiviset asiat kuten: iloisuus, ystävällisyys, koulutettavuus tai koko. Brakykefaalisilla eli lyhytkuonoisilla roduilla on lyhyt kallo ja otsa. Niiden pää muistuttaa ihmislapsen kasvoja. Moiset liioitellut piirteet eivät esiinny eläimillä normaalisti, vaan ne ovat seurausta ihmiset tekemistä jalostusvalinnoista. Ihmiset ovat sisäistäneet sairaudet rotujen ominaispiirteitä. Mitä siitä, jos cavalier saa sydänvian. Mitä siitä, jos saksanpaimenkoiran lonkat ovat finaalissa ja mitä siitä, jos mopsi pyörtyy lenkillä. Sehän on söpöä.

Sukka makaa tällä hetkellä lattialla tyytyväisenä. Jos vien sen koirapuistoon, kukaan ei tule kysymään, onko koirani vakavasti sairas. Sukka on näennäisesti terve. Se leikkii, haukkuu, syö ja nukkuu täysin normaalisti, eikä se ainakaan vielä tarvitse lääkkeitä. Kysyessäni magneettikuvauksen päätteeksi neurologiltamme, voisinko käyttää koiraani jalostukseen, hän vastasi kielteisesti. Kysyin, koska tiedän, että jalostukseen on käytetty ja käytetään yhä kuvaamattomia cavaliereja ja yksilöitä, jotka ovat saaneet vielä huonomman SM-luokitustuloksen kuin minun koirani. Tilanne on absurdi.

selkäydinkanava.jpg

Sukan syringomyelia havaittiin kaularangan C3-alueella ja se on halkaisijaltaan noin 2,5 milliä.

Kauneuden hinta

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, Suomessa kuka tahansa voi kasvattaa koiria. Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan monivuotinen puheenjohtaja, vuonna 2017 varapuheenjohtajaksi siirtynyt Kirsi Sainio kertoo Kaikenkarvainen kansa -kirjassa siitä, että rotua voi kasvattaa myös ilman, että jalostaa sitä. ”Jos kannan laatu ei ole parantunut millään mittarilla – jos terveys ei ole parantunut, jos käyttöominaisuudet eivät ole parantuneet, jos ulkomuoto ei ole parantunut -, silloin ei ole tapahtunut jalostumista. Silloin kyse on jostain muusta”, Sainio kuvailee.

Sylissäni oleva kirja nostaa esiin myös jalostuksen eettisyyden. Osa kasvattajista kasvattaa sellaisia koiria, joita ihmiset haluavat ostaa. Kun kimmokkeena on raha, terveys jää kakkoseksi. Perinnöllisten sairauksien taustalla on osittain sukusiitos. Vielä 1980-luvulla saattoi olla arkipäivää ostaa koira, joka oli syntynyt isän ja tyttären yhdistelmästä. Toinen perinnöllisiä sairauksia selittävä tekijä on matadorijalostus, jossa muutamia huippuyksilöitä käytetään jalostuksessa niin paljon, että iso osa kannasta on niiden kautta sukua toisilleen. Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäki toteaa kirjassa osuvasti: ”Jos ajattelee, että jollakin miehellä olisi 150 jälkeläistä, niin se on jo ajatuksena ihan täysin järjetön, ei sellaista voi olla. Mutta koirilla voi.”

Sukka oli vasta muutaman viikon ikäinen, kun sen kasvattaja kertoi, että sillä on pentueen ”lupaavin pää.” Moni haluaa voittajakoiran, joka menestyy näyttelyissä. Hienon koiran omistajan status palkitsee enemmän kuin raha. Itsetunto nousee, kun ikioma Fifi saa ruusukkeen näyttelykehässä. Vaikka koiranäyttelyiden suosio on vuosien saatossa kasvanut ja koirarotujen määrä lisääntynyt, itse tapahtuman tarkoitus ei ole liiemmin muuttunut vuosien saatossa. Koiranäyttelyt ovat kauneuskilpailuja, joissa koirien rakennetta, ulkomuotoa ja liikkeitä vertaillaan ja koirat arvostellaan virallisen rotumääritelmän mukaan. Rotumääritelmä sisältää kuvauksen jokaisen rodun ihanteesta, millainen rodun tulisi olla. Käytännössä tällaista kirjoitettua määritelmää tulkitaan monin eri tavoin. Ulkomuototuomareiden lausunnot arvosteltavista koirista ovat aina jossain määrin jokaisen henkilökohtaisiin mieltymyksiin perustuvia. Jos näyttelyissä pärjäävät pallopäiset, runsasturkkiset ja hyvin täytettä poskiinsa saaneet cavalierit, sellaisia tavoitellaan myös pentulaatikkoon.

Mutta ei koiraa kiinnosta pukeutua turkin kuivatuspukuun tai olla Best In Show, enemmän sitä kiinnostaa rusakoiden perässä juokseminen, kepin noutaminen ja makupalojen etsiminen aktivointilelusta. Ei koirasta ja ihmisestä tullut parhaita ystäviä siksi, että toinen voi kuristaa toisen hihnan kireälle ja kävelyttää kolmiota tuomarin arvioidessa liikkeitä ja sitä, onko kirsussa tarpeeksi pigmenttiä vai ei.

Sukalla tosiaan on lupaava pää. Niin lupaava, että sen pikkuaivot eivät sinne mahdu. Vähintä, mitä voin koirani eteen tehdä, on kertoa siitä avoimesti.

syringomyelia.jpg

Eläinsuojelulain kahdeksannessa pykälässä todetaan, että eläinjalostus, joka voi aiheuttaa eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa sen terveydelle tai hyvinvoinnille, on kielletty. Käytäntö on kuitenkin toinen.

Toim. huom. Jutussa on käytetty lähteenä kirjaa Kaikenkarvainen kansa – Miten koirista tuli miljoonabisnes

20 kommenttia artikkeliin ”Kun pikkuaivot eivät mahdu kalloon – koirallani todettiin syringomyelia

  1. Entinen mopsinomistaja sanoo:

    Eritttäin hyvä kirjoitus, valitettavasti törmään jatkuvasti samaan asenteeseen ”oman” rotuni mopsin parissa. Kaikki viat, esim hengityksen rohina, kuitataan rotuOMINAISUUTENA, ei vikana. Nyt meillä ei kyllä enää mopsia ole eikä tule, jouduimme lopettamaan pikkuisemme vain kolmen vuoden iässä jalostuksen aiheuttamien sairauksien takia. Minäkään en suostu vaikenemaan ongelmista, ja tämän takia minut on mm. heitetty ulos rodun facebook-ryhmästä. Toivottavasti uusi eläinsuojelaki sitten aikanaan antaa OIKEASTI mahdollisuuden puuttua kärsimystä aiheuttavaan jalostukseen.

  2. Jenna Lehtonen sanoo:

    Kiitos! Todella ikävää kuulla, että sinut on heitetty ulos rodun FB-ryhmästä. Tuo kuvaa tilannetta monien rotujen osalta hyvin. Näistä asioista pitäisi joidenkin mielestä vaieta, mutta jatkemaan me älämölön pitämistä koiriemme puolesta! Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu.

  3. Old news sanoo:

    Tuo copypaste-kommentti taisi liittyä siihen, että cavalierin ongelmista on jo pitkään pidetty kovaa melua ihan valtamedioiddakin, eikä tässäkään nyt enää varsinaisesti tullut mitään uutta tietoa tai näkökulmaa asiaan. Lainaamasi Kirsi Sainio onkin todennut cavaliereistä näin:

    ”Cavalier kingcharlesinspanieli on yksi niistä roduista, joiden ongelmia on nostettu näkyvästi tapetille. Rodulla esiintyy sydämen läppävikaa sekä äärimmäisen kivuliasta syringomyeliaa, joka tarkoittaa, että koiran aivot eivät mahdu sen kalloon.

    Rodun tilanne on Kirsi Sainion mukaan parantunut huomattavasti. Hän nostaa cavalier kingcharlesinspanielin esimerkiksi rodusta, jonka tervehdyttämiseksi on tehty paljon töitä ja joka ei ole enää samanlainen ongelmarotu kuin 10-15 vuotta sitten.

    – Täytyy sanoa, että ehkä kaikki negatiivinen julkisuus on väkisinkin pakottanut rodun harrastajat heräämään. Todennäköisesti näin tulee tapahtumaan myös brakykefaalisten rotujen kanssa, hän sanoo kirjassa.”
    Lähde: http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709182200397655_u0.shtml

    • Jenna Lehtonen sanoo:

      Sain ensimmäisen cavalierini vuonna 2001 ja koen, että tilanne on mennyt parempaan suuntaan lähinnä sydänvikojen osalta. Magneettikuvaukset aloitettiin vuonna 2007, joten syringomyeliatietoisuus on kasvanut hiljalleen niiden myötä. Mielestäni asia ei ole kaikille ”old news” vieläkään, valitettavasti.

  4. Johanna @ Out of Office sanoo:

    Erinomainen kirjoitus! Meille koirat ovat rakkaita perheenjäseniä, joiden pitää pystyä tekemään vähintään kaikki se mitä itsekin teemme, on se sitten nopea juoksulenkki lähimetsässä tai kuntoradalla, tai koko päivän kävelypatikka erämaassa. Rakkaasta koirasta luopumisen suru ja tuska on niin suuri, etten ikinä voisi ottaa koiraa, jonka eliniänodote on 6 vuotta – tai jolla on jalostamalla aikaan saatu paha rakenteellinen vika, joka rajoittaa koiran (ja samalla myös minun) elämääni.

    On surullista, että vaikka terveystilastoja ja muuta sairastavuustietoa on Kennelliiton Koiranetistäkin kenen tahansa saatavana, aivan liian monille tärkein koirarodun valinnan kriteeri on terveyden kustannuksella aikaansaatu söpö naamataulu.

  5. Jenna sanoo:

    Kiitos hyvästä ja selkeästä jutusta. Ylijalostukselliset ongelmat eivät varsinaisesti kosketa ”omia rotujani”, mutta kirjoitit aiheesta sellaisella tavalla, että juttua oli mielenkiintoista ahmia eteenpäin. Jään seuraamaan matkaanne ja toivon, että teillä on vielä monta iloista, kivutonta ja huoletonta lenkkiä aikaa jäljittää ja jahdata rusakkoja.

  6. Marianne sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta syringomyelia-koiran omistajana. Niitä tarvitaan, jotta ihmiset havahtuisivat missä mennään.
    Kuitenkin on todettava, että valitettavasti cavalier on saanut ainoana rotuna syringomyeliakoiran maineen, vaikka todellisuus on muuta. Sitä on havaittu myös muilla roduilla chichuahuasta ajokoiraan! Joten MRI-kuvien hinta alas, että päästäisiin tutkimaan tosissaan kaikkia rotuja, ja ehkäpä löytämään apu tuohon tappavaan ja kivuliaaseen sairauteen. Kuinkahan moni muu koira (kuin cavalier king charlesin spanieli) siitä kärsiikään? Toivon tosissaan ettei moni. Mutta totuutta emme tiedä.

    • Jenna Lehtonen sanoo:

      Kiitos, että luit! On aivan totta, että syringomyeliaa esiintyy myös muilla roduilla, kuten griffoneilla, chihuilla ja ranskiksilla. Neurologimme mukaan sairaus on riski kaikille pienien, etenkin lyhytkalloisten, rotujen edustajille. Toivotaan, että myös muiden rotujen sisältä nousisi keskustelunavauksia tulevaisuudessa.

  7. Tuija sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. T. Tuija, joka hyvästeli ensimmäisen ja viimeisen cavalierinsa 2,5 vkoa sitten 8,5 vuoden ikäisenä (mm. chiari, 2 sydänvikaa, kivesvika, spondyloosi jne.)

  8. Viiden terveen cavalierin omistaja sanoo:

    Kun lainasit Kaikenkarvainen kansa -kirjaa ja sieltä Kirsi Sainiota, mitenköhän niin jännästi ”unohdit” lainata Sainiota siitä samasta kirjasta, kohdasta missä hän puhuu nimenomaan cavaliereista?

    ”Rodun tilanne on Kirsi Sainion mukaan parantunut huomattavasti. Hän nostaa cavalier kingcharlesinspanielin esimerkiksi rodusta, jonka tervehdyttämiseksi on tehty paljon töitä ja joka ei ole enää samanlainen ongelmarotu kuin 10-15 vuotta sitten.”

    Mutta sinähän haluatkin tuoda esiin vain negatiivisia kommentteja. Kauhulla odotan miten haukut kaikki kasvattajat lyttyyn päästyäsi viideksi minuutiksi eetteriin. Tuskin sielläkään muistit kertoa miten valtaosa cavaliereista elää normaalia, tervettä elämää vaikka itsellesi osuikin maanantaikappale

  9. Jenna Lehtonen sanoo:

    Heipä hei, viiden terveen cavalierin omistaja! Kirsi Sainion kommentti on nostettu esille todella monessa mediassa, joten se ei ole mennyt itseltäkään ohi. Tuo kommentti ei ole mikään pyhä totuus, ja kirjottaja voi sanailla omassa tekstissään esille juuri ne asiat, jotka itse kokee tärkeiksi. Cavojen terveystilanteen eteen tehdään toki töitä, mutta se ei poista sitä faktaa, että rotu on jo monistettu sairaaksi.

    Minun ensimmäinen maanantaikappale eli 13-vuotiaaksi ja tämä toinenkin elänee vielä vuosia. Olen hyvissä väleissä kasvattajamme kanssa, eikä itselläni ole aikomusta ”haukkua kaikkia kasvattajia lyttyyn.” Jos haluaisin, voisin huudella sinun tavoin, että koirani on terve, mitä se näennäisesti onkin. Omatuntoni ei kuitenkaan anna periksi tehdä niin.

    Hienoa kuitenkin, että huutelet anonyymisti internetissä aamuyöllä ja jaksoit vielä kommentoida. Odotan, milloin kerrot omalla nimelläsi ja naamallasi, miltä cavojen syringokuvauslausunnot näyttävät. Minä en halua tuoda esiin negatiivisia kommentteja. Minä haluan tuoda esiin totuuden.

  10. TJ sanoo:

    Hei Jenna! Äärimmäisen tärkeä aihe – hatunnosto laadukkaasta kirjoituksesta ja rohkeudesta pitää asiaa esillä. Kyseessä on mittava eläinsuojelullinen ongelma, jota rodun harrastajat aktiivisesti vähättelevät. En ihmettele, että rotu on harrastajista johtuvista syistä ajautunut tiensä päähän.

    On hyvä pohtia, onko eettisesti oikein ylläpitää vakavasti sairasta rotua vain siksi, että joukossa on joitain terveitä yksilöitä? On myös muistettava, että kaikki lemmikinomistajat eivät osaa arvioida koiriensa kärsimyksen tai sairauden todellista tilaa.

    Toivon, että keskustelu nousee aktiiviseksi ja rakentavaksi, eikä näitä älyllisesti laiskoja ”Minulla on terve cavalier, ei saa mollata koko rotua” -tyyppiseiä kommentteja enää nähdä.

    • Jenna Lehtonen sanoo:

      Tällaisten palautteiden ansiosta jaksan punnertaa, iso kiitos ansiokkaista sanoistasi!

  11. Suvi Junikka sanoo:

    Omalla ensimmäisellä ja viimeisellä cavallani todettiin syringomyelia alle 2-vuotiaana, oireet alkoivat jo aiemmin mutta ensin epäiltiin allergiaa tms. Täysin vastaavia oireita kun Sukalla: rapsutuskohtauksia, päänhinkkausta ja huulien lipomista. Alkuun oli vain kahta ensimmäistä mutta lipominen ja esim jalkojen nuoleminen ja pakonomainen petaaminen tuli pian mukaan. Kastumista ei sietänyt vaan laukaisi kohtauksen 🙁 erikoista että sukalle ei ole määrätty mitään lääkkeitä kun oireilee selvästi? Ei voi tietää mitä hän päässään tuntee 🙁 me saatiin samantien lääkitys. Paljoa sitä ei vuosien saatossa tarvinnut nostaa mutta esim prednisolon oli pakollinen olla aina, yritettiin yhdessä vaiheessa lopettaa se mutta ei tullut mitään. 5v 7kk koirani eli ja lopulta sai kasvainsairauden mihin lopetettiin. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jo aiemmin päästää pois 🙁 mutta kaikkea hyvää sinulle ja sukalle ja kivutonta elämää toivotan <3

    • Jenna Lehtonen sanoo:

      Kiitos tarinasi jakamisesta! Neurologimme ehdotti, että lääkitystä voisi kokeilla. Se on hänen työnsä. Toistaiseksi Sukan oireilu on kuitenkin niin lievää, että en halua aloittaa niin sanotusti turhaa lääkitystä liian varhaisessa vaiheessa, koska sekään ei välttämättä johda hyviin asioihin. Tiedän, että tämä lääkitysasia on kuuma peruna, joka jakaa ihmisten mielipiteet, mutta jos joku koirani tuntee ja sitä osaa lukea, se olen minä. Edelliselle koiralleni suositeltiin sydänlääkitystä jo 8-vuotiaana, kun siltä löydettiin lievä sivuääni. En koskaan aloittanut lääkitystä. Dolly kilpaili agilityssa vielä 11-vuotiaana ja vasta 13-vuotiaana se oli aika päästää viimeiselle matkalleen. Siinä vaiheessa kuka tahansa näki, että nyt ollaan finaalissa. Sukka on vielä hyvin hyvin kaukana tuosta pisteestä – onneksi.

  12. Päivi Nyman sanoo:

    Hei. Mitkä oireet on syringomyelialla? Ovatko ne juuri nuo: rapsutuskohtaus, päänhinkkaus ja huulien lipominen, jalkojen nuoleminen ja pakonomainen petaaminen? Mietin vaan, kun minulla on Kreetan rescue, joka kuulema on Miletoksenkoira eli Kreetan oma metsästyskoira rotu. Spiro jonkin verran lipoo huuliaan, nuolee jalkojaan, petaa (mutta vain nukkumaan mennessään omalle pedilleen ei muuten). Mitään noista ei tee ns. koko ajan eli pakonomaisesti. Pää on hyvän mallinen ja kuonokin pitkä. Toivon sinulle ja Sukalle hyviä loppu vuosia. On hienoa, että joku kirjoittaa näistä ja herättää ihmisiä huomaamaan totuuden. Tsemppiä

    • Jenna Lehtonen sanoo:

      Kiitos! Oireet vaihtelevat koirakohtaisesti, joten käytännössä ainoa tapa todeta syringomyelia on magneettikuvaus. On tärkeää, ettei oireita sekoita koiran normaaliin käyttäytymiseen. Koira voi lipoa huuliaan esimerkiksi silloin, jos sitä närästää. Myös muut vaihtoehdot rapsuttamiseen, kuten vaikka allergia tai korvatulehdus, kannattaa poissulkea ennen omaa diagnoosia. Youtubesta löytyy joitakin videoita, joita ihmiset ovat kuvanneet oireilevista koiristaan. Ehkä saat sieltä jonkinlaisen käsityksen konkreettisesti.

Vastaa