Äiti, tämä päivä on sinun – jokaiselle äidille omistettu teksti

Äiti. Muistatko, miltä tuntui, kun sait minut ensimmäisen kerran syliisi? Olinko painava? Pelkäsitkö, että menen rikki? Muistan, että sylissäsi oli turvallista olla. Muistan ihosi tuoksun, muistan lämmön ja hellän kosketuksen. Kun olin pieni, sinä istuit ompelukoneen ääressä, paistoit jauhelihaa ja sivusilmällä katselit televisiosta Kauniita ja rohkeita.

äitienpäivävalokuvaaja.jpg

Mummolassa sitä vaan ryypättiin kahvia jo 1980-luvulla.

Äiti. Millainen lapsi minä olin? Kiukuttelinko aina, jos en saanut tahtoani läpi? Kyselinkö naurettavuuksia? Olinko utelias? Muistan, kun leivoit pellillisen korvapuusteja. Kannustit piirtämään ja lähtemään talvipakkasilla ulos vain palatakseni omenaposkisena sisään. Minä kiipeilin puissa, tuijotin Kaukametsän pakolaisia, rakentelin majoja ja lumiukkoja. Kun sain kiven päähäni, kaaduin hiekkamäessä tai tipuin liukumäestä, sinä olit lohduttamassa ja minä olin turvassa. Kuten toimittaja Aleksanteri Pikkarainen Koillissanomissa kirjoittaa, pienenä olemme kuin karhunpennut – riippuvaisia omasta emostamme.

Äiti, sinä olet minun emo. Me olemme itkeneet ja nauraneet yhdessä. Huutaneet toisillemme niin, että isän on pitänyt mennä toiseen huoneeseen. Olemme ensin haukkuneet toisemme idiooteiksi, sitten kehuneet asuvalintaa. Olemme kannustaneet toisiamme, sanoneet vastaan ja pitäneet mykkäkoulua. Olen kritisoinut, kyseenalaistanut ja kapinoinut vastaan usein, mutta edelleen on asioita, joissa sinä olet oikeassa ja minä väärässä.

äitienpäivä3.jpg

Kaija-mummo kaappasi syliin ja huolehti, että pikkulikka saa ruokaa.

Äiti. Sinä puhut härskeistä ja sopimattomistakin asioista niiden oikeilla nimillä ja vastaat kysymyksiin suoraan. Sinä saat tuntemattomilta ihmisiltä kehuja kaduilla ja pihalle tilatun puunkaatajan polvistumaan eteesi extempore-kosimaan. Sinä olet luottanut minuun silloin, kun kaikki muut ovat epäröineet. Sinä olet uskonut sanoihini ja kuviini. Tekoihinkin. Olet antanut minun itkeä, kun sydämeni on tallottu maahan. Olet kiroillut kanssani, kun minä olen turhautunut ihmisten pöljyyteen.

Ai niin, äiti. Yksi juttu vielä. Muistatko, kun olin pieni ja matkustimme kahdestaan. Tulimme linja-autosta ulos ja totesin ulkona kovaan ääneen: ”Yök, täällä haisee pahalta! Iskä on varmaan pieraissut!” Muistatko, miltä se tuntui? Olenko edelleen yhtä kovaääninen kuin silloin?

äitienpäiväjennalehtonen.jpg

Kasariäiti ja minä osoittamassa tulevaisuuttani hallitsevaa välinetta – kameraa.

P.S. Kiitos myös molemmille mummoilleni. Äideille, jotka olette tehneet tälle pienelle tytölle pullamössöä, vispipuuroa ja lihapullia. Mummoille, jotka ovat antaneet minun syödä kylmiä ranskalaisia suoraan pakastimesta.

P.P.S. Kiitos kaikille äideille, jotka kannustatte lapsia ja lapsenlapsianne olemaan juuri sellaisia kuin heidän kuuluukin – epätäydellisiä hönöjä, jotka kaatuvat pulkkamäessä mutta nousevat aina ylös.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s