Kirpputorilta kotoisin by Jenna Lehtonen – näin palveluni toimii

Mistä oikein on kyse, Jenna?

Kirpputorilta kotoisin -konsepti sai alkunsa, kun olin jo vuosien ajan miettinyt, miten voisin hyödyntää kahta ammattitaitoani eli kuvaamista ja löytämistä. On turhauttavaa jättää kirppispöydille laatuvaatteita vain siksi, että ne ovat itselle väärän kokoisia. Monesti visioin jo päässäni, kenelle vaikka jotkut kengät olisivat olleet täydelliset. Suurissa mediataloissa kuvaajana työskennellessä olen huomannut, että ammattistylistit eivät koskaan käytä kansikuvauksissa kirppisvaatteita vaan mekot ovat aina törkeän hintaisten laatumerkkien kokoelmista poimittuja. Mietin, että samaan tai jopa parempaan lopputulokseen pääsee myös huomattavasti edullisemmin.

Käytännössä tarkoitus on siis risteyttää kirpputorilöydöt ja valokuvaus. Jos asiakas esimerkiksi haluaa lapsestaan 1-vuotiskuvat, voin järjestää kuvien lisäksi tyylin ja rekvisiitan suoraan kirpputorilta. Näin syntyy stailattuja kuvia, jotka erottuvat joukosta. Lähtökohtaisesti inhoan väkinäisiä studiopönötyksiä, joten vien mallin mieluummin asuun sopivaan miljööseen kuvattavaksi. Lopulta asiakas voi halutessaan ostaa kuvien lisäksi kuvauksissa käytetyn asukokonaisuuden – kirppishintaan.

tamikokirpputoriltakotoisin

Miss Selfridgen mekko on ostettu Mellunmäen itsepalvelukirpputorilta viidellä eurolla.

Kenelle?

Formaatti sopii kierrätyskulttuurista kiinnostuneille naisille ja miehille – vauvoista vaariin. Kaikille, jotka arvostavat ekologisuutta ja yksilöllisyyttä. Tarkoitus on räätälöidä jokainen kuvaus asiakkaan toiveiden mukaan, joten joskus voi riittää, että kuvassa on vain yksi kirpputorilta kotoisin oleva esine.

Millaisia löytöjä teet?

Suosin merkkivaatteita. En osta nukkavieruja ja loppuunkäytettyjä rättejä. Vuosien varrella olen poiminut talteen kirpputoreilta niin Mulberryn klassikkohuiveja kuin Samujin paitoja. Välillä naureskelen itsekseni, kun löydän juuri sen, mitä etsinkin.

Kauanko löytämiseen menee aikaa kuvatilauksen jälkeen?

Joskus käy niin, että asiakas tilaa Tiger of Swedenin farkut tietyssä koossa, ja seuraavana päivänä ilmoitan, että housut ovat löytyneet. Mitä harvinaisempi ja spesifimpi tuote, sitä kauemmin sen löytämiseen joutuu varata aikaa.

Teetkö myös ”tavallisia” kuvauksia?

Tottakai. Lehtikuvaajataustani ansiosta olen parhaimmillani dokumentaarisen kuvan parissa. Rakastan ihmisiä ja eläimiä, äkkilähtöjä ja extempore-kohtaamisia. Omassa työskentelyssäni huumori on todella tärkeässä roolissa. Portfolioni löytyy täältä. Se kannattaa kuikuilla läpi ennen keikan tilaamista.

tamiko2kirpputoriltakotoisin.jpg

Kuvan asu on poimittu kokonaan kirpputorilta. Mallina toimi Töölön oma Pocahontas, Tamiko.

Mitä maksaa?

Hinta määrittyy sen mukaan, miten paljon asiakas tarvitsee kuvia ja kauanko kuvaukseen käytetään aikaa. Kirppisvaatteiden alkuperäisen hinnan päälle lisään pienen löytöpalkkion. Esimerkkihinnaston löydät täältä.

Esimerkki 1: Asiakas tahtoo itsestään yhden Tinder-kuvan punaisessa kirppismekossa. Löydän sopivan mekon, joka maksaa viisi euroa. Kuvauksissa kuluu aikaa alle 30 minuuttia, ja asiakkaalle riittää yksi tai kaksi käsiteltyä kuvaa. Hinta koko setille on 150 euroa.

Esimerkki 2: Asiakas tahtoo lapsestaan 1-vuotiskuvat kirppisvaatteissa vanhan vintage-nallen kera. Käytän sopivien vaatteiden hankintaan tunnin ja suunnittelen kuvauslokaation etukäteen. Kuvauksissa kuluu aikaa alle tunti. Asiakas haluaa ostaa 10-15 kuvaa ja vaatesetin, johon kuuluu farkkupaita, Marimekon Jokapoika -paita, housut ja nallekarhu. Hinta koko setille on 350 euroa.

Miten sinuun voi ottaa yhteyttä?

Kannattaa kilauttaa tai laittaa viestiä blogin, sähköpostin tai Facebookin kautta. Yhteystietoni löytyvät vaikka täältä.

One thought on “Kirpputorilta kotoisin by Jenna Lehtonen – näin palveluni toimii

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s