Syringomyelia – vaiettu tabu

Se on söpö. Sillä on suuret ruskeat silmät, silkinpehmeä turkki ja ystävällismielinen olemus. Se heiluttaa sinulle häntäänsä ja nuolee sormiasi. Koirarotu, joka tunnetaan lempeydestään, pelottomuudestaan ja tuttavallisesta luonteestaan. Rotu, jota suositellaan ensimmäiseksi koiraksi, sillä se soveltuu luonteensa ja kokonsa puolesta niin lapsiperheisiin, harrastuksiin kuin kotisohvillekin.

syringomyelia2.jpg

Lähes jokaisella cavalier kingcharlesinspanielilla on epämuodostuma päässään. Joka toisella 5-vuotiaalla cavalierilla on sydämen läppävika. Rotu polveutuu kuudesta kantauroksesta, mikä on johtanut sisäsiittoisuuteen, kapeaan jalostuspohjaan ja yksipuolisiin geeneihin.

Vuonna 2016 Suomessa rekisteröitiin yli 500 cavalier kingcharlesinspanielia. Rodun kasvatus on ollut maassamme pitkään määrällisesti suurta, vaikka BBC:n esittämä rotukoirien kasvatusta käsitellyt dokumentti Pedigree Dogs Exposed jatko-osineen on vaikuttanut rekisteröintimäärien laskuun etenkin rodun alkuperämaassa Iso-Britanniassa. Dokumentti nosti esiin syringomyelian. Sairauden, joka oli ensimmäisen cavalierini kuolinsyy, ja ennusteiden mukaan se tai sydämen läppävika tulee viikatemiehen tavoin tapattamaan myös nykyisen koirani.

syringomyelia.jpg

Syringomyeliaa aiheuttaa kallon epämuodostuneisuus eli chiari-like-malformation (CM). Kun pääkallon takaosassa on rakennevika, kallosta tulee liian ahdas aivoille. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pikkuaivoille ei ole tarpeeksi tilaa ja ne työntyvät selkäydinkanavaan. Pään sisäinen painajainen alkaa, kun selkäydinkanavan neste ei pääse virtaamaan normaalisti aivoihin ja sieltä takaisin. Syntyy painetta, kanavan nestekierto ahtautuu ja sinne muodostuu nesteen täyttämiä rakkuloita, joita jotkut kutsuvat onteloiksi. Suomalaiselta nimeltä syringomyelia tunnetaankin selkäytimen tai aivorungon ontelotautina. Sairautta esiintyy sekä ihmisillä että usealla eri koirarodulla, kuten cavaliereilla ja griffoneilla. Neurologisesta kivusta kärsivä koira voi oireilla monin eri tavoin. Pakonomainen niskan rapsuttaminen tai pään hankaaminen maahan saattavat olla merkkejä sairaudesta.syringomyelia3.jpg

Ulkomuoto edellä

Jos hakkaat koiraasi kepillä, saat syytteet eläinrääkkäyksestä, mutta kukaan ei estä sinua kasvattamasta koirarotua, joka tulee suurella todennäköisyydellä kokemaan vielä kovempaa kipua elämänsä aikana. Magneettikuvaus on ainoa tapata todeta sairastaako koirasi syringomyeliaa. Valitettavasti läheskään kaikkia jalostukseen käytettäviä koiria ei kuvata, sillä se ei ole pakollista vaan pelkkä suositus.

Cavalier kingcharlesinspanielien perinnöllinen monimuotoisuus ei ole suurta. Koirat ovat pitkälti samansukuisia maasta riippumatta. Eniten käytetyiltä suomalaisilta jalostuskoirilta löytyy runsaasti keskinäisiä sukulaisuussuhteita. Koira.netin tietoja selaamalla huomaa senkin, että erään kasvattajan näyttelyissä menestyneet mutta syringosairaat cavalierurokset ovat jättäneet jälkeensä liki 150 pentua. Rotuyhteisön tuoreessa Facebook-keskustelussa ihmetellään, miten rotuyhdistyksen jalostuslistalle on voitu hyväksyä uros, jonka emän kaksi sisarusta ja yksi emän jälkeläinen on kuollut syringomyealiaan. Kasvattaja saattaa perustella nuoren uroksen jalostuskäyttöä sillä, että koira ”pääsee jyvälle” astumispoliittisesti tai siksi koska ”muutkin” astuttavat kuvaamattomia uroksia. Pelkkä vihjaus cavalierin risteyttämisestä jonkun toisen rodun kanssa saa aikaan älämölöä. Tabuaihe herättää koiraihmisissä niin suuria tunteita, että Britannian cavalieryhdistys erotti naisen, joka puhui BBC:n dokumentissa julkisesti rodun terveystilanteesta.

syringomyelia4.jpg

Cavalier on suosittu näyttelykoirarotu. Rotukoirien ulkomuotomallit muokkaantuvat vuosien saatossa enimmäkseen koiranäyttelyissä. Vuonna 2013 kehässä arvosteltiin yhteensä lähes 3000 cavalieria. Niiden jalostuksen tavoiteohjelmassa todetaan esimerkiksi, että koiran kuonon tulisi olla 3,8 senttiä pitkä. Ulkomuoto- ja rakenneihanteissa rodun kuono on kuitenkin rotumääritelmää lyhyempi. Pyöreä ja korostunut kallo-osa ylläpitää somaa ja lempeää ilmettä, jota monet kasvattajat suosivat. Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäen artikkelissa kerrotaan USA:n Cavalier King Charles Clubin entisen presidentin Anne Robinsin todenneen, että cavalierkasvattajat joka puolella maailmaa valitsevat jalostuskoiria näyttelytulosten perusteella, vaikka 90 prosenttia kasvateista päätyy lapsiperheiden lemmikeiksi.

syringomyeliacavalier.jpg

Tammikuussa 2017 julkaistussa brittitutkimuksessa selvisi, että cavalierien liioitelluilla anatomisilla piirteillä on suora yhteys neurologisiin kipuihin, joita syringomyelia ja kallon epämuodostuneisuus aiheuttavat. Cavalier on kallonmuodoltaan brakykefaalinen, eli lyhytkalloinen rotu. Nykytutkimuksen mukaan kaikki lyhytkalloiset koirat mopsista kiinanpalatsikoiraan kärsivät muun muassa jonkinasteisista hengitysvaikeuksista.

Cavalierien jalostuksen tavoiteohjelmassa sanotaan, että on epätodennäköistä, että syringomyeliasta päästään kokonaan eroon jalostuksella, mutta on tärkeää yrittää rajoittaa vakavimpien muutosten esiintymistä. Kuten Mäen artikkelissa ilmaistaan, tärkein syy jalostusohjelmien toimimattomuuteen on, etteivät kaikki kasvattajat noudata niitä. Hiljattain yli 28 000 ihmistä allekirjoitti Ison-Britannian Kennelklubiin lähetettävän adressin, jossa vaadittiin sekä sydänkuuntelua ja magneettikuvausta pakolliseksi kaikille jalostukseen käytettäville koirille.

”Stop registering Cavalier King Charles Spaniel puppies unless their parents are MRI scanned and Heart tested!”

Kaikki cavalierin pennut ovat söpöjä. 95 prosentilla niistä on tulevaisuudessa päässään epämuodostuma. Pennunostaja, koiranomistaja, kasvattaja, millaista rotua sinä haluat vaalia?

syringomyealia5

Suosittelen tutustumaan:

Cavaliers Everybody hurts -movie

Cavaliers Final Countdown

Cavaliers are special

Chiarista ja syringomyeliasta

Cavalier campaign

Yhteenveto Suomessa magneettikuvatuista cavaliereista

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s